Problem-Based learning eli ongelmalähtöinen oppiminen

Kelpaisiko tunti ongelmanratkontaa perinteisen luennon sijaan?

Kuluvan syksyn psykologian opinnoissa pääsin kokeilemaan ongelmalähtöistä oppimista etäopiskelun yhtenä muotona. Minulle kelpasi mainiosti tällainen itselle uusi kokeilu. Sain sellaisen vaikutelman, että opettaja oli ehkä koeponnistanut tätä jo aiemmin perinteisessä lähiopiskelussa.

Menetelmän pikakuvaus

Menetelmän ytimeen kuuluu itseohjautuva ryhmätyöskentely ja todellisuutta simuloivan ongelmatehtävän selvittely. Teoreettisesti ongelmalähtöinen tehtävä oli jaettu seitsemään vaiheeseen:

• epäselvien käsitteiden selventäminen, 
• ongelman määrittely, 
• aivoriihi, 
• ilmiötä kuvaavan selitysmallin rakentaminen, 
• oppimistavoitteiden määrittely, 
• itsenäinen opiskelu ja 
• itsenäisen opiskelun tulosten jakaminen (Lindblom-Ylänne & Iivanainen, 2007). 

Englanninkielisenä hieman pidemmän kuvauksen vaiheista löytää esimerkiksi tästä (pdf) dokumentista.

Tiivistetysti kerrottuna ryhmä pyrkii saamaan selkeän käsityksen ongelmasta, hankkimaan tarvittavaa lisätietoa aiheesta, ja lopuksi muodostamaan jonkinlaisen ratkaisun. Samalla on tarkoitus oppia toimimaan asiantuntijamaisessa roolissa epäselvässä ongelmatilanteessa, joka muistuttaa todellista työelämän tilannetta. Opettajan rooli on tukea työskentelyä. 

Alkuvaiheen oleellisimpia kysymyksiä :)

Seuraavaksi selostan menetelmää opiskelijan silmin, eli mitä ryhmämme puuhasi kahdella perättäisellä tapaamiskerralla, jolloin käytimme ongelmalähtöisen oppimisen menetelmää. Lisäksi jaan omia kokemuksia metodista ja oppimisesta.

Ensimmäinen tapaaminen: ongelman määrittely

Zoom-tapaamisen ensimmäinen vaihe meni jotensakin tähän tapaan:

1. Ensin tutustuttiin yhdessä ongelmalähtöisen oppimisen konseptiin.
2. Seuraavaksi opiskelijat jaettiin noin viiden hengen pienryhmiin. Ryhmäjakoon sai vaikuttaa ilmaisemalla, mikä aihe itseä kiinnosti. Melkein joka ryhmälle tuli ratkottavaksi hieman erilainen ongelma. Opiskelijat siirtyivät erillisiin Break-out huoneisiin, joissa opettaja vieraili vuoron perään seuraamassa työskentelyä. 
3. Aluksi ryhmän piti jakaa keskenään roolit: 
• puheenjohtaja (ohjaa keskustelua)
• kyseenalaistaja (tuo esiin erilaisia, kriittisiä näkökulmia)
• osallistumisen varmistaja (huolehtii tasapuolisesta osallistumisesta)
• kellokalle (huolehtii aikataulussa pysymisestä)
• analysoiva tarkkailija (havainnoi työskentelyä ja roolijaon toteutumista)
4. Tämän jälkeen tutustuttiin ongelmaan. Mietittiin, mitkä ongelmaan liittyvät käsitteet vaativat lisäselvitystä ja kirjattiin ne ylös.
5. Määriteltiin ongelmaa: Mikä oikeastaan on ongelma? Ihmeteltiin asioita ääneen. Tuotiin esiin omia ajatuksia ja muodostettiin niistä yhtenäistä kokonaisuutta.
6. Lopuksi lyötiin lukkoon aiheet, joista etsitään tietoa itsenäisen vaiheen aikana. Jaettiin aiheet kullekin ryhmäläiselle.

Tapaamisen jälkeen seurasi viikon tauko, jonka aikana kukin hankki itsenäisesti tietoa sovitusta aiheesta. Tiedonhausta piti tuottaa noin 1-2 sivun pituinen kooste, joka liitettiin Moodleen. 

Toinen tapaaminen: synteesi

Seuraavalla tapaamisella jatkettiin toiseen vaiheeseen, jossa työskentely meni tähän tapaan:

1. Jakauduttiin samoihin ryhmiin kuin edellisellä kerralla. 
2. Jaettiin ryhmäläisille työroolit, mutta jokaisella piti olla eri rooli kuin edellisellä tapaamisella.
3. Jokainen esitteli tiedonhankintansa aikaansaannokset. 
4. Koottiin yhteinen ymmärrys siitä, mitä ongelmatilanteessa pitäisi ottaa huomioon, ja kirjoitettiin lyhyt yhteenveto.
5. Esitettiin yhteenveto muille kurssilaisilla ja muut (myös opettaja) saivat esittää omia lisähuomioitaan aiheesta.

Kokemukset ja opit

Ryhmämme sai aiheeksi verkkosivuilta poimitun tiedotteen, jossa kerrottiin tuntemattoman päiväkodin uudesta käytännöstä. Aihe linkittyi temperamenttiin, lasten ryhmäjakoon ja oppimiseen. Käytännössä meillä oli aluksi järjetön hämmennys siitä, mikä käsiteltävä "ongelma" oikeastaan on. Ongelma piti ensin tunnistaa. Lähdimme kuuliaisesti noudattamaan tehtävärunkoa ja sitä kautta ongelma alkoi pikkuisen hahmottua. Opettaja kävi seuraamassa tilannetta ja antoi hyviä vinkkejä. Älysimme, että meidän pitää voimakkaammin kyseenalaistaa lukemaamme ja miettiä asiaa uusista näkökulmista. Saimme mielestämme kartoitettua ongelman ääret, vaikka aika uhkasi loppua kesken. Lopuksi sovimme nopeasti tiedonhankintatehtävien vastuut.

Roolijako toi lisäväriä tehtävään. Ei ollenkaan hullumpi ajatus harjoitella opiskelijaryhmässä erilaisia rooleja, joita tarvitaan työelämässä. Eka tapaamisella ilmoittauduin kyseenalaistajan rooliin, ja rooli tuntui sillä kertaa yllättävän luontevalta. Toisella tapaamisella olin puheenjohtaja, ja siihenkin löysin melko helposti oman tyylin. Sovimme ryhmän kesken, että "tarkkailija" on samalla myös kirjuri, joka nakuttaa ajatuksemme näkyvään muotoon. Osallistumisen varmistamista ei juuri tarvittu, koska ryhmä oli mukavan aktiivinen ja kaikki osallistuivat. En tiedä, kuinka syvälle annettuun rooliin olisi ideaalia sukeltaa. Näkyvämpi roolityöskentely olisi mielestäni vaatinut enemmän opettajan ohjaamista ja muistuttelua, koska ilman sitä ryhmän luontaiset roolit puskivat jonkin verran esille. Se ei kuitenkaan ollut häiritsevää. Hyvin me vedettiin ja uskoisin että kaikille jäi hyvä fiilis. 💚

Ongelmalähtöisen työskentelyn vaiheet sulautuivat etenkin keskivaiheilla toisiinsa, joten seitsemän vaiheen sijaan meillä oli ehkä ennemmin viisi tai kuusi vaihetta. Vaiheistettu tehtävärunko tuki kuitenkin tehtävää ja antoi sysäyksiä siihen, mitä meidän oli tarkoitus tehdä. Toisen tyyppinen tehtävä olisi voinut tuottaa erilaisen kokemuksen tehtävän vaiheistuksesta. Ryhmätyöskentely oli tiivistä ja siihen olisi saanut kulumaan enemmänkin aikaa. Alun opettajavisiitin jälkeen puursimme melko itsenäisesti ryhmässä. Yhteenvedon esittelyvaiheessa saimme huomata, että opettajalla oli takataskussaan vielä yksi näkövinkkeli, johon emme olleet kiinnittäneet huomiota.

Tavallisuudesta ravistelevaa tässä oppimistyylissä oli vaikeaselkoinen ongelma, jonka saimme ratkaistavaksi sekä roolitettu ryhmätyöskentely. Tykkäsin vaihtelusta, jota tämä tarjosi luentopohjaiseen opetukseen.  Aika meni tehtävän parissa todella nopeasti! (Tähän väliin olisi vääryys olla toteamatta, että Oulun yliopiston kasvatustieteen opinnoissa on muutenkin melko paljon osallistavaa opetusta.) 

Ongelmalähtöinen oppiminen tarjoaa sosiaalista harjoitusta ja opettaa vastuun ottamista. Oma kokemukseni on, että asiasisällön oppimista tapahtui ainakin sen oman tiedonhankinnan saralla hyvin, ja pääpiirteet jäivät mieleen myös koko tehtävästä. Jos mielenkiintoa riittää, tästä löytyy yksi tutkimus kyseisen oppimistekniikan tehokkuudesta. Lyhyesti sanottuna sisällön oppimisen hyödyt näkyvät pitkällä tähtäimellä eli asiat jäävät paremmin muistiin.

Kurssin aikana pyöräytimme vielä toisen ongelmalähtöisen oppimistehtävän eri aiheen parissa. Toisella kertaa ongelma sattui olemaan vähän turhan suoraviivainen, ja opettaja varmaan kehittelee jo uutta mutkikkaampaa tehtävää seuraaville kokelaille. Ongelmatehtävään kannattaakin panostaa, ja siinä saa mielellään olla jotain erityistä hoksattavaa, jotta se koukuttaa opiskelijat aidosti asiaan.

Toivottavasti tästä silminnäkijä- ja kokijakertomuksesta oli sinulle jotain hyötyä. :)

Lähteet:

Lindblom-Ylänne, S. & Iivanainen, A., (2007). Ongelmalähtöinen oppiminen: teoriasta käytäntöön. Teoksessa S. Lindblom-Ylänne & A. Nevgi (toim.), Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja (s. 356-375). Helsinki: WSOY.