Luko - ensikosketus pedagogiseen peliin

Olipa kerran 90-luvulla pedagoginen peli koulussa...

Päähäni ei mahdu läjäpäin tarkkoja muistoja ala-asteelta. Muistan ruokalan, pakollisen sienisalaatin, käsityöluokan, järjestäjävuorot, opettajia, terveydenhoitajan etovastaanoton, puolapuut, välkkäleikkejä, pesäpallon, tanssiesityksen, joulujuhlia, liikuntasalin patjavaraston hajun... Okei, muistaahan noita sentään. Mutta muistan myös sen, kun neljännen luokan tienoilla luokkaamme asteli uusi englanninkielen opettaja. Hän oli rauhallisen ja mukavan oloinen nuorehko nainen. Siitä päivästä lähtien kiinnostukseni englannin kielen oppimista kohtaan alkoi vallata pinta-alaa (mikä tuli ihan tarpeeseen). Kaiken muun mukavan lisäksi tuo nainen kantoi mukanaan salaista asetta - pelisalkkua. 

Luokkaamme saapui uuden opettajan vanavedessä peli nimeltä Luko. Tuolloin sain luultavasti ensikosketuksen pedagogiseen peliin ja se on jäänyt vahvasti mieleeni. Muistoissani homma menee sillä tavalla, että tunnin lopuksi, kun määrätyt tehtävät on tehty, sai kaivaa esiin Luko-lautapelin. Ai että, kuinka harmittelin sitä, että en ollut nopeimmasta päästä tehtävien tekijä. Mutta aika usein minäkin ehdin nautinnolliseen pelihetkeen mukaan. Muistan, että siinä oli joku tehtäväkirja ja pelilauta. Oikeaksi arvelemansa vastauksen mukaan piti asettaa muovinen neliölaatta pelilaudalla oikeaan kohtaan. Jos onnistui saamaan tehtävän valmiiksi, sai taittaa pelilaudan kiinni, kumota sen nurin päin ja katsoa, millainen kuvio laatoista oli muodostunut. 

Jos Lukon tehtävät oli oikein ratkaistu, muodostui aina joku tietty, hieno kuvio. Muistan, että mielestäni tehtävät oli suht haastavia ja harvoin sain niitä valmiiksi saati ihan täydellisen kuvion! Joskus vähän kateellisena katsoin, kun joku toinen käänsi lautansa ja siellä oli valmis, ehjä kuvio näkyvissä. Mutta yhtä kaikki nautin siitä hommasta. Oli joka kerta kuumottavaa kumota pelilauta ja katsoa tulos. Sitä en osaa arvioida, kuinka paljon tuossa pelissä oppi kieltä, koska mönkään mennyttä kuviota ei yleensä ehtinyt saati viitsinyt alkaa korjaamaan. Mahdolliset virheet jäi siis tavallaan pimentoon. Mutta ainakin peli sai puristamaan parhaansa!

Luko-pelilauta ja muutamia tehtävävihkoja.

Muistelin tätä peliä juuri jokunen viikko sitten enkä millään saanut sen nimeä mieleen. Sitten kävi niin onnellisesti, että sattumalta bongasin pelin Facebookista. Siellä oli joku myymässä kyseisiä Luko-settejä. Voi mahtavuutta, kun pääsin näkemään nostalgiakuvia pelistä ja todentamaan, että muistikuvissa oli totuuden aineksia. Samalla selvisi, että Luko-pelissä on myös muiden aineiden kuin englannin tehtäviä, esim. äidinkielen, biologian ja maantiedon. Innostuin sitten huutamaan yhden setin itselleni ja nyt mulla on ihan oma Luko, jota saa pelailla kaikessa rauhassa loppuun asti. 😂 Pelasin jo yhden enkkusetin ja sain peliseuraakin!

1. Tästä se lähtee!  2. Avustaja laittaa viimeisiä palikoita kohdilleen.  3. Totuuden hetki: Tadaa, sweet Success! :)

Esimerkkitehtävä

Ps. Näitä pelejä myydään vieläkin. Tevellalla on myynnissä "Mini-Luko" -tehtävälauta, mutta onkohan tehtävävihkoja missään? Tehtäviä on kyllä kohtuullisen helppo kehitellä itsekin.

Onko sullakin jäänyt joku retropeli mieleen hyvässä tai pahassa?

Ilahduttava joulukalenteri: 24 kirjettä

Miten muistaa yksinäistä ystävää tai sukulaista joulun aikaan?

Juuri nyt elämme Korona-aikaa ja monet ihmiset voivat kokea yksinäisyyttä tavallista enemmän. Etenkin vanhusten luona vierailua on rajoitettu ja yksinäisyyden kokemus voi olla varsin konkreettinen. Eräänä päivänä mietimme äitini kanssa, miten voisimme ilahduttaa yli 90-vuotiasta mummoani, kun joulun ajan vierailumahdollisuudetkaan eivät ole vielä tiedossa. Siinä puhelun aikana jalostui uusi, kiva idea. En vielä tiedä, innostuuko oma lähipiirini ideaan mukaan, mutta jaan ajatuksen siltä varalta, että se tarjoaa inspiraation jollekin.

Idea on yksinkertainen. Tarvitaan vain ihminen, jonka haluaa yllättää postitse kulkevalla joulukalenterilla. Varataan 24 kirjekuorta, jotka numeroidaan. Jokaisen kirjekuoreen laitetaan pieni yllätys: valokuva, piirustus, kuulumisia kirjeen muodossa, kortti, raamatun jae, runo... Tässä kohtaa voi käyttää omaa mielikuvitustaan ja miettiä, mistä vastaanottaja pitäisi. 

Kirje 24 voisi olla vaikka tämän tyylinen.

Meidän tapauksessa kalenterin saaja olisi mummoni, ja kirjekuoria lähettäisivät lapset ja lapsenlapset. Laskimme, että jokainen perhe lähettäisi maksimissaan 3 kirjettä, jos jakaisimme "kalenteriluukut" kaikkien kesken. Hintaa yllätykselle ei näin toteutettuna kertyisi kovin paljoa. Kirjeiden lähettämiseen olisi ainakin kaksi tapaa. Kaikki voisivat lähettää kirjeet suurin piirtein samaan aikaan, jotta ne ehtisivät perille joulukuun alkuun mennessä. Astetta jännempi tapa olisi se, että yritettäisiin ajoittaa kirjeiden lähetys pari päivää ennen luukun päivämäärää eli kirjeitä tipahtelisi postiluukusta joulukuussa lähes päivittäin. Käytännön toteutusta helpottaisi, jos jokainen lähettäjä ottaisi peräkkäiset numerot, niin kirjeet voisi postittaa halutessaan yhdellä kertaa. 

Tässä yksi ajatus, miten kertoa kuulumisia ja olla yhteydessä, jos ei voi nähdä fyysisesti. 💖 Luulen, että olisin itse ihan pähkinöissäni tällaisesta ylläristä. Tuli mieleen, että saman tyyppisellä formaatilla voisi onnistua vaikka kosinta... vaatisi vain vähän lisäkehittelyä. 😉

Onko joku jo toteuttanut tällaisen? Millainen oli vastaanotto?

Tiimipeli: Space madness

Miten pakopeli toimii tiimipäivän ohjelmanumerona?

Työskentelen suhteellisen tuoreessa tiimissä, johon tuli kevään aikana monta uutta jäsentä, minä mukaanlukien. Meille järjestettiin tänä syksynä kahden tiimin yhteisen mökkipäivä, jossa yhtenä ideana oli tutustua paremmin toisiimme. Tutustuminen oli tarpeen erityisesti siksi, että koronan vuoksi emme ole paljoa tavanneet kasvokkain. Outo tilanne muuten oikeasti perehtymisen ja tutustumisen kannalta! Mökkipäivään kuului vapaata oleskelua, vähän liikuntaa, tiimin asioiden suunnittelua ja tietysti hyvää ruokaa. Mainio tiimipäivä. Extra ohjelmanumerona olikin sitten pakopelin genreen livahtava tiimipeli. Tämähän oli minulle tietysti positiivinen yllätys.

Jaan seuraavaksi kokemuksia tiimipelistä. Meidät jaettiin sattumanvaraisesti noin 4-5 hengen ryhmiin. Omaan ryhmääni tuli jäseniä molemmista tiimeistä. Saimme pelin ohjaajilta intron ja sitten pelilaatikot nokan eteen. Jokainen ryhmä tarvitsi myös yhden kännykän sekä läppärin, jolla pyöri peliin liittyvä sovellus. Pelin nimi oli Space madness. Pelin tarinassa olimme avaruudessa ja olimme joutuneet eräänlaisen muistisairauden uhreiksi. Tehtävämme ja aikomuksemme oli päästä takaisin maankamaralle. 

Ohjaajat eivät suinkaan tulleet pelin mukana, vaan olivat oman organisaatiomme väkeä. Ohjaajat olivat testipelanneet pelin, mutta me olimme ensimmäinen tiimi, joka sai korkata pelin henkilökunnan tiimipäivässä. Ohjaajat olivat pehmentäneet liikkeelle lähtöä monin tavoin. He olivat suomentaneet kaiken pelissä olleen englanninkielisen materiaalin ja kirjoittaneet peliin sisältyvän äänivihjeen paperille siltä varalta, että vihjettä olisi vaikea erottaa (ja olikin). Paperivihjeen sai pyydettäessä. He olivat myös vaihtaneet koodilukot, koska kaikki alkuperäiset lukot eivät olleet toimintavarmoja. Auts. Toivottavasti pelin kehittäjä on saanut palautetta ja korjannut puutteen.

En halua paljastaa liikaa pelin sisällöstä, mutta ensimmäisiä aktiviteettejamme oli kirjeiden sisältöön tutustuminen. Materiaalia oli aika runsaasti. Lähdimme ratkaisemaan tehtäviä koko tiiminä. Kekkasimme muutaman ihan hauskan jutun ja saimme ohjaajilta myös muutaman vihjeen eteenpäin pääsemiseksi. Liian pitkäksi aikaa ei siis tarvinnut jumittaa missään kohtaa. Jossain vaiheessa jakauduimme kahtia, jotta toiset saattoivat keskittyä rakentelutehtävään ja toiset päättelytehtävään. Minä tutkin parini kanssa vihjeitä, joiden avulla ratkoimme eräänlaista karttatehtävää. Tämä lopputehtävä toi itselleni jostain syystä mieleen lukion matematiikan kokeen. Tunnetasolla matkustin siis takaisin koulun penkille. 😅 Loppu viimein tehtävän ratkaisu ei ollut ihan niin vaativa eikä matemaattinen, kuin vaikutelma antoi ymmärtää. Luovutimme silti tehtävän ihan kalkkiviivoilla toiselle parille viimeisteltäväksi. Vähän nössöä, mutta siinä vaiheessa oli vain helpotus päästä läpi, kun toisaalta alkoi jo kuulua ratkaisun hihkaisuja.

Mikä tässä oli kivaa? Tykkäsin ratkoa tehtäviä oman ryhmäni kanssa. Tuntui, että pelin aikana ihan oikeasti vähän tutustui juuri niihin ihmisiin, keitä omassa ryhmässä oli (ehkä myös itseensä?). Oli kivaa myös saada joitain merkityksellisiä oivalluksia pelin aikana, mutta toisaalta ketutti oma tohelointi erään symbolin tulkinnassa. Pelin materiaalit olivat laadukkaan oloisia (lukkoja lukuunottamatta). Pelisovellus oli aika staattinen eli sillä ei ollut kovin suurta roolia pelissä. Ohjaajat järjestivät meille vielä purkukeskustelun, jossa jaettiin kokemuksia ja käytiin läpi muun muassa peliin liittyviä rooleja, ratkaisuja, mahdollisia ongelmia, fiiliksiä jne. Minulle jäi sellainen vaikutelma, että pelistä pääosin tykättiin, mutta se ei ollut ihan kaikkien juttu. Joidenkin mielestä pelissä oli liikaa luettavaa materiaalia. Itse kuitenkin tykkäsin siitä prosessista, joka liittyi materiaalin käyttöön ja siinä harjaantumiseen pelin aikana. Tarina oli myös ihan hauskasti kirjoitettu. 

Kokemuksen perusteella en laittaisi peliä ihan minkä tahansa tiimin ratkaistavaksi suoraan paketista. Mutta jos porukasta löytyy loogista päättelykykyä, kielitaitoa sekä ripaus matemaattisuutta ja hahmotuskykyä, niin mikäs siinä. Sopivalle ryhmälle peli toimii hyvänä ohjelmanumerona tiimipäivässä tai muussa vapaan ajan vietossa. Pelaajamääräksi vahva suositus 4-5 henkeä. Meillä oli neljä, mutta viidennestä olisi ollut hyötyä varsinkin alkuvaiheessa. Tuotetta myy Hunt a killer ja pelin ratkaisutkin löytyvät googlen avulla. Kuulemamme perusteella ohjaajien testipeli oli ollut aika pitkä ja kivulias prosessi monista aiemmin mainituista syistä. Lukon toimimattomuus oli varmasti pahimman luokan antikliimaksi. Meillä peli kesti jotakuinkin tunnin, vai puolitoista? Kuka sitä kelloa oikeasti ehti kytätä!

Mitäs muita tiimipelejä löytyy? Vinkkaa, jos olet törmännyt johonkin hyvään (tai huonoon, että tietää varoa!). 

Harrastuksena lasten pakopelit

Onko pakopelien teko jo harrastus, jos niitä on tehnyt useampia?

Viime keväänä aloitin lapsikokeet pakopelien saralla. Korona aiheutti sen, että lapset olivat arkipäivisin kotona ja toisinaan niiiin vailla tekemistä. Otin asiakseni kokeilla pakopeliä ajanvietteeksi. Tiedossa oli, että kouluikäisille lapsille löytyy sopivia pakopelejä kaupallisista pakopelihuoneista. Mutta entäs nämä alle kouluikäiset, joilla tuntuu olevan jo reippaasti logiikkaa ja järjen juoksua, onnistuisiko heiltäkin? 

Ensimmäinen numerolukkoni :)

 

Ostin koodilukon ja värkkäsin aluksi yhden tehtävän sisältävän pelin iltapuhteina. Kätkin lukitun kirstun pahvilaatikkoon, joka sisälsi myös lukon avaamiseen vaadittavan tehtävän. Sitten piilotin pahvilaatikon sisältöineen. Seuraavana aamuna ohjeistin lapsia etsimään aarteen ja ratkaisemaan tehtävän. Aikaa vievin osuus tehtävästä taisi olla huolelle piilotettu pahvilaatikko. Sen etsiminen oli jännää ja sujui lapsilta yhteistyössä. Olkoonkin, että isompi eli eskari-ikäinen oli johtajan roolissa. Varsinaisen tehtävän ratkaiseminen oli suunnattu vanhemmalle lapselle. Hän intoutui ratkomaan tehtävää ja  selvitti sen! Jotain pientä ohjausta tarvittiin, jotta jutun juoni aukesi, mutta kokeilu oli pieni menestys. Lukitun kirstun sisältä paljastui lisää ajanvietettä.

Samalla reseptillä toteutin muitakin pakopelejä (tai ehkä enemmän pulmapelejä) omille muksuille. Toisinaan pakopeleissä oli vain yksi tehtävä, joskus muutamia. Usein ratkaisuun tarvittiin vihjeitä, ja joskus ne ratkesivat lähes itsenäisesti. Eskari-ikäinen alkoi selvästi päästä perille äidin logiikasta. 😁 Todettakoon kuitenkin, että kokemukseni mukaan alle 5-vuotiaita on aika vaikea motivoida pelailuun, ja varsinkin heidän kohdallaan tarvitaan enemmän ohjausta ja mukana leikkimistä. Monesti pienten lasten mielenkiinto kohdistuu eniten siihen vaiheeseen, kun varsinainen aarre paljastuu. Aarre on meillä ollut yleensä karkkia tai jotain lelun tapaista. Jos haluaisi tehdä pakopelin pelkästään pienemmille lapsille, sen pitäisi olla hieman eri tyyppinen ja hyvin ohjattu. 

Koska pelikonsepti vaikutti kuitenkin sopivan vähän vanhemmille lapsille, rohkaistuin ottamaan  pelailuun mukaan myös naapurin lapsia ja sukulaislapsia. Otin lasten pakopelin myös ohjelmanumeroksi lasten syntymäpäiville. Lopputuloksena taisin saada tästä jonkinlaisen harrastuksen itselleni. Harrastuksen, jossa on rutkasti varaa kehittyä. Aina voisi miettiä ja hioa tehtäviä paremmaksi. Vasta pelin tiimellyksessä paljastuu, mitkä asiat toimivat ja mitkä ei niin hyvin. Joitakin hyvin toimivia tehtäviä voisin jakaa myös tässä blogissa. 

Kohdataan kuitenkin totuus: pakopelit ovat suht työläitä toteuttaa suhteessa aikaan, joka kuluu niiden ratkomiseen. Olen joskus kuullut lapsen suusta: "Tee pakopeli huomiseks, jooko?". Totta puhuen pakopeliä ei mielellään rykäise kasaan ihan yhdessä illassa. Yhden pulman peli voisi mennäkin, mutta senkin valmisteluun ja pohdintaan törsäisin mieluummin pari iltaa. Valmiita ideoita pelin rakentamiseen löytyy googlaamalla tai esimerkiksi Pinterestistä. Itse olen lukenut läpi esimerkiksi sivun: 101 best puzzle ideas, mutta tykkään ennemmin suunnitella pulmat itse. Omasta mielestä parasta on juuri suunnittelu ja pelin fiilistely, noin harrastuksen näkökulmasta. Palkitsevaa on myös nähdä pelitilanteessa lasten toimeentuminen ja oivallukset.

Millaisia pakopelejä sinä olet suunnitellut lapsille? Onko tiedossasi valmis pelikonsepti, jonka haluaisit jakaa/linkata?