Eskareiden pakopeli: Sirkus avun tarpeessa

Kun harrastuksesta tuli hetkeksi kesätyö

Minulla oli unelma tehdä eskari-ikäisille lapsille pakohuonepeli. Pienen puntaroinnin jälkeen ehdotin lasteni päiväkodille, että voisin järjestää heille lasten pakopelin/pulmapelin. Päiväkoti Runokerä otti idean heti innolla vastaan. Hieno homma! Ensin kuitenkin korona sotki vähän suunnitelmia, ja sitten omat aikataulut. Vuoden kypsyttelyn jälkeen ajatuksesta lähti tulemaan totta. Sovimme, että järjestäisin pelin päiväkodin "Ekaleirille", jossa lapset tapaavat vielä kerran eskarikavereitaan ja tulevia koulukavereitaan.

Vuoden aikana pelin teema kerkisi muuttua päässäni kolmeen kertaan. Koska tapahtuma-aika oli lopulta kesä, hioutui teemakin sesongin mukaan. Päätin lähteä toteutukseen sirkus-teemalla, johon oli helppo yhdistää visuaalisia elementtejä ja tunnistettava tarina. Pelin päätähtinä seikkailivat sirkustaiteilija ja norsunhoitaja Oona sekä Elmo-norsu.

Pieniä haasteita oli luvassa. Kuulin, että leirille tulee kaikkiaan 35 lasta, mikä oli paljon enemmän, kuin olin pelin osallistujamääräksi kuvitellut. Lapsia tuli leirille myös "sisarpäiväkodista" Satusiivestä. Tämä tarkoitti sitä, että peli piti saada toimivaksi sekä sisällöltään että aikataulultaan. Lisäksi kävi ilmi, että leiriä varten vuokratussa tilassa ei ollut erillistä huonetta, jossa pelin olisi voinut toteuttaa. Pohdinnan jälkeen ehdotin pakohuoneeksi telttaa, joka vaikutti kaikille osapuolille sopivalta ratkaisulta.

Ja niin suunnitelmat lähtivät lentoon! Suunnittelu ja tehtävien värkkääminen oli hauskaa puuhaa. Aikaa oli mukavasti pari kuukautta ennen peliä, mutta testipeliin lähdettiin jo muutaman viikon päästä. Kaveriperheiden kolme lasta lupautuivat testaajiksi. Kaksi eskaria ja yksi 9-vuotias selvittivat pelin toiveajassa eli puolessa tunnissa. Muutama vihje tarvittiin. He myös tykkäsivät pelistä, mutta testin perusteella vaikeustasoa oli hyvä säätää vähän helpommaksi. Muutama muutos oli onneksi helppo toteuttaa.

Tarina ja toteutus

Peli sijoittui sirkusalueelle ja sirkustaiteilija/norsunhoitaja Oonan teltta-asumukseen. Oona oli loukannut kenraaliharjoituksissa jalkansa ja hänet oli viety kipsattavaksi terveyskeskukseen. Kaikki tiesivät, että sirkuksen suosikkihahmo, Elmo, ei suostuisi esiintymään ilman lempiherkkujaan. Oona oli kuitenkin piilottanut herkut lukkojen ja pulmien taakse, koska muut sirkuslaiset tuppasivat käydä herkuttelemassa salaa. Nyt ryhmällä oli puoli tuntia aikaa löytää Elmon herkut ja pelastaa esiintyminen sirkuksessa.

Pelissä oli 4 pulmatehtävää, 3 etsintätehtävää ja 1 hoksaus/etsintätehtävä. Tehtävissä yritin hyödyntää lapsille tuttuja elementtejä, kuten kirjaimia, tavuja, pisteestä pisteeseen tehtävää ja legojen rakennusta. Lapsista muodostui 7 ryhmää, joista kussakin oli noin 5 lasta. Aikaa jokaisella ryhmällä oli käytössään puoli tuntia. Pelin alussa oli pieni alustus peliin ja sen sääntöihin sekä peliin liittyvän tarinan kerronta. Ajastuksen hoidin sovelluksella, joka antoi äänimerkin ajan loputtua. Lisäksi taustamusiikkia oli aina silloin, kun akkua oli riittävästi...

Aika tikittää!

Kokemuksia pelin tiimellyksestä

Yllätyin positiivisesti siitä, miten tarkkaan lapset kuuntelivat tarinan ja ottivat tehtävän haltuun. Heti alussa hoksasin, että lapset tarvitsivat melko selkeitä vihjeitä ja ohjausta pelissä etenemiseen. Kyselyn perusteella pulmapelit ja pakopelit olivatkin uusi juttu melkein kaikille. Koska pelissä oli mahdollista tehdä melko montaa asiaa yhtä aikaa, lasten keskittymiskyky oli koetuksella. Välillä huomion vei jonkun kovaääninen hihkaisu ja löytö, kun toisaalta olisi pitänyt keskittyä käsillä olevan pulman ratkaisuun. Kaikista olisi ollut kivaa tehdä lisää uusia innostavia löytöjä!

Ensimmäistä tehtävää ratkomassa.

Ensimmäisen tehtävän jälkeen pääsi sisätelttaan ja löytyi koko joukko uusia asioita.

Ilokseni aikataulu toimi hyvin ja peli oli suht nopea järjestää uudelleen seuraavaa ryhmää varten. Uskon, että lapset saivat uusia elämyksiä eri muodoissa: joku löysi avaimen/ kiinnostavan esineen/ jännän vihjeen, joku keksi ratkaisun, joku jäi miettimään tarinaa jne. Jos ei muuta, niin vaahtokarkit kelpasivat palkinnoksi! Pienestä jännityksestä ja tehtävien haasteellisuudesta huolimatta loppukommentit olivat usein positiivisia. "Tää oli kivaa!". Ei se ollutkaan niin paha, kun lopulta pulmat ratkesivat ja herkkuarkku saatiin auki.

Tässä muodostuu mallin mukainen legotorni.

Tärkeän näköinen putki kannattaa tutkia tarkkaan.

Tästä kuvasta löytyy jotain erikoista, kun käyttää taikalamppua.

Ratkaisusana alkaa jo muodostua!

Itselle sattui pelien järjestämisessä pari punastuttavaa mokaa, joissa oli katastrofin aineksia. Luulen (en ole ihan varma), että alkupuolella unohdin lukea yhdelle ryhmälle pelin tarinan. Tämän päättelin heidän kommenteistaan pelin aikana. Kaikesta huolimatta peli saatiin maaliin, koska tarinalla ei alun jälkeen ollut suurta roolia. Toinen moka oli, että yhdessä pelissä olin unohtanut pyyhkiä oikean ratkaisun eräästä lapusta. Osa pelaajista ehti sen nähdä, mutta sain heidät keskittymään muihin asioihin, joten tämä ei lopulta häirinnyt suoritusta. Huh!

Pelin lopussa oli lyhyt palautesessio. Lapset saivat ilmaista tarroilla, olivatko pulmatehtävät heidän mielestään helppoja (vihreä) tai vaikeita (punainen). Lisäksi sai ilmaista, oliko pelin aikana hyviä (keltainen) fiiliksiä, kuten onnistuminen ja innostuminen tai huonoja (tummansininen) fiiliksiä, kuten epäonnistuminen ja ärsyyntyminen. Mielestäni oikeastaan kaikki edellämainitut jossain määrin kuuluvaat pakopeleihin. Palautteen perusteella peli oli voittopuolisesti kiva kokemus, mutta tehtävät olivat suhteellisen vaikeita. Kaikki eivät malttaneet palautetta antaa, koska oli jo kiire seuraaviin juttuihin!

Seuraavalla kerralla ehkä helpottaisin tehtäviä hieman, jotta ohjausta tarvittaisiin vähemmän. Myös pelin etenemistä olisi syytä tarkastella, koska eskari-iässä keskittyminen ja ryhmänä toimiminen ovat vielä asioita, joita opetellaan. Olisi ehkä hyvä (vaikkakin tylsempää?), että peli ohjaisi tekemään vain yhden asian kerrallaan.

Palautekortteja

Oli huikeaa lopettaa leirin pelit timanttiseen suoritukseen. Viimeinen ryhmä nimittäin ratkoi koko pelin 15 minuutissa, mikä oli nopein aika. Onnistumista auttoi, että ryhmä toimi todella mainiosti yhdessä. He myös fokusoivat ja organisoivat toimintansa oma-aloitteisesti yhteen asiaan kerrallaan. Hienoja osaamisia nähtiin myös muissa ryhmissä. Lapset osasivat esimerkiksi hyödyntää sitä, että joka ryhmästä löytyi ainakin yksi lukutaitoinen ja henkilö, joka osasi avata rusettisolmun. Välillä jäin kuitenkin sivustaseuraajana harmittelemaan, että jonkun yksittäisen pelaajan eteenpäin vievä ajatus ei tullut kuulluksi ryhmässä. Toisinaan nostin tällaisia hyviä kommentteja esiinkin.

Ensin löytyi avain ja sitten rusetin avaaja.

Lopussa seisoo kiitos. Oli palkitsevaa tarjota lapsille uusi, erilainen kokemus ja kurkistus pulmapelien maailmaan. Kiitokset päiväkodille tästä mahdollisuudesta, testaajille testauksesta ja lapsille heittäytymisestä! 

Pelin elementtejä ja lukkoja.

Elmon herkkukirstu, jonka avasi lempinimi "Bosse".