Lukemaan oppiminen

Miten se suuri oivallus tapahtuu?

Meillä opetellaan kohta taas lukemaan. Se onkin jännittävää aikaa, ja ajattelin kirjoittaa siitä omia kokemuksia ylös. Juttu sisältää amatöörin pedagogisia kokeiluja, joilla oli kuitenkin onnellinen lopputulos. 

Emme ole kauheasti herätelleet lasten lukuinnostusta, vaan olemme odottaneet sen viriävän itsestään. Eihän sillä niin kiire ole. Lukeminen avaa kuitenkin lapselle ihan uuden maailman. Jo ennen lukemista lapset oppivat taitavasti tulkitsemaan esimerkiksi merkkejä ja logoja. Olen useampaan kertaan ihmetellyt, mistä lapsi tiesi, että ajettiin vaikkapa Hoplopin ohi tai että jossain luki oma nimi. Se perustuu tietysti tutuksi tulleiden merkkien tulkintaan.

Varmasti riippuu lapsesta, tarvitaanko lukemisen opetteluun ulkoista motivointia vai ei. Meillä lapset pitävät tarinoista ja niiden kuuntelusta. Heille on aina luettu iltasatu ja satunnaisesti muulloinkin. Ehkä näistä syistä myös halu oppia lukemaan syntyi itsestään. Plussaa oli se, että esikoisella on hyvä keskittymiskyky, joten hän jaksoi pysähtyä asian äärelle.

Lukemaan oppimisen alkulämmittely oli esikoisen kohdalla lähes sanatonta yhteistyötä päiväkodin kanssa. Päiväkodista viestittiin, että kirjaimet kiinnostavat ja sama toisin päin. Kirjaimia tunnistettiin ja piirrettiin omin pikku kätösin. Päiväkodissa laulettiin vanhaa kunnon aakkoslaulua. Samaan aikaan kodissa laitettiin magneettiaakkoset laulun säkeistöjen mukaiseen järjestykseen, jotta laulu olisi helpompi oppia ulkoa. Lapsi tykkäsi myös muodostaa magneettikirjaimilla omia, hyvin kryptisiä sanoja ja pyysi kertomaan, mitä siinä lukee. Myös joissakin opetuspeleissä oli kirjainten tunnistusta, ja pelien varjolla on kiva opetella uutta. Ainakin Ekapeli Alku ja Pikku kakkosen Eskari oli meillä pelattavina. Niin ne aakkoset sitten vain opittiin! Mutta tästä on vielä matkaa lukemiseen.

Aakkoslaulun säkeet magneeteilla

Monet ovat kertoneet, että lapsi oppi lukemaan ihan vain itsekseen tai seuraamalla lukemista vierestä. Meillä ei mennyt niin. Siihen tarvittiin vähän muutakin. Kirjastosta lainattiin helppolukuisia, tavutettuja kirjoja ja niitä luettiin yhdessä oikein hartaasti ja ajatuksella. Vieritin esimerkiksi sormea siinä tekstin kohdassa, missä olin menossa - kuin karaoke-videolla. 😅 Välillä opetin, miltä kirjaimet kuulostavat, kun ne lausuu yhteen eli tavuina. Vähitellen edettiin siihen, että pienen tekstipätkän jälkeen osoitin luetusta tekstistä yhtä sanaa ja kysyin, mitä siinä lukee. Sitten sama toisella, vähän saman kuuloisella sanalla. Tämä vaihe vaati kärsivällisyyttä! Aluksi se oli vaikeaa, mutta pikku hiljaa jotkin tavut jäivät mieleen ja ne oppi tunnistamaan.

Kun kirjainten yhdistely alkoi olla pikkuisen hallussa, jätimme lapselle myös "sana-arvoituksia" pöydälle. Hän sai kaikessa rauhassa päivän aikana käydä tutkimassa tavutettua sanaa, ja esittää sitten arvauksensa siitä. Joskus meni oikein ja joskus vähän sinne päin. Tavujen tunnistus kehittyi kerta kerralta. Ja sitten vähä vähältä se alkoi automatisoitua. Jossain vaiheessa saimme todeta, että nythän sinä osaat lukea! Ei ehkä niinkään kertaoivalluksena, vaan harjoittelun kautta. Ajankohta taisi olla paria päivää ennen 6 v synttäreitä, ja sitten eskarin aikana lukeminen vahvistui entisestään.

Viestilappu pöydän kulmalla...

Olisipa mielenkiintoista kuulla muilta, millaisia keinoja lukemisen opetteluun on löytynyt. Nyt niille alkaisi olla taas tarvetta!