Unlock! Heroic Adventures (pelikokemuksia/arvostelu)

Sukellus uusiin seikkailuihin

Heroic Adventures oli meille jo aika mones Unlock-pelilaatikko. Tässä oli silti tarjolla kokemuksia laidasta laitaan. Löytyi myös suosikkipeli, joka kiilasi ohi monista aiemmista!

Tällaiset kansikuvasankarit tällä kertaa

Insert coin

Laatikon ensimmäisen pelin pelasimme joululoman ratoksi. Lähtötilanne oli jo valmiiksi mukavan rento, koska loma oli tehnyt tehtävänsä. Ja mikä elämys meitä odottikaan! Insert coin meni itsellä ihan ykköskastiin hauskuudessaan ja pelattavuudessaan. Se oli kuin peli pelin sisällä. Tarina oli loppuun asti mietitty. Tässä pelissä toimi kaikki hyvin yhteen: sovellus, audiot, tarina ja pulmat.

Vaikeustaso oli helppo 1/3. Loppupuolella otimme pari vihjettä, jotta pääsimme etenemään sujuvasti. Joskus on mukavampi ottaa vihje, jotta flow-tila säilyy. Ongelmakohdat olisi olleet ratkottavissa myös pidemmällä pähkäilyllä. Nyt peli meni läpi suurin piirtein tavoiteajassa. Pelin jälkeen katsoin vihjeitä vielä muuten vaan, ja ne olivat tosi selkeitä ja suorasanaisia.

Pelin audiot olivat mielestäni erityisen kivat. Mukaansatempaavaa retropelitunnelmaa, joka sai jammailemaan kesken pelin. Sovelluksen puolella oli taas vastassa uutta, hauskaa toiminnallisuutta. Sovelluksella oli oikein sopivasti roolia pelissä. Myös pelin lopetus sai hymyn huulille. Tästä pelistä on vain positiivista sanottavaa. Ehkä se voi jonkun mielestä olla liiankin helppo, mutta sopii hyvin vaikka aloittelijalle.

Sherlock Holmes - the Scarlet Thread of Murder

Salapoliisitehtävä kuulostaa kiehtovalta. Lähdemme Sherlockin matkaan viiden hengen porukalla, jossa on mukana kaksi ekakertalaista. Pelin alussa vääryys (murha) on jo tapahtunut ja alamme tutkia johtolankoja ja setviä tapausta. 

Tapaamme pelin kulussa useita henkilöitä ja yritämme kovasti pähkäillä, mitä meidän heistä pitäisi ajatella. Loogisen kokonaisuuden rakentaminen ei ole ainakaan omasta mielestäni kovin helppoa. Kortit tarjoavat mielenkiintoisia ratkaistavia asioita, mutta myös mahdollisuuden mennä lankaan. Meille nimittäin käy niin, että jossain vaiheessa harhaudumme nostamaan oikean kortin väärään aikaan ja joudumme omituiseen tilanteeseen. Meillä taisi olla siinä joku kiero logiikka, jota emme aivan itsekään uskoneet todeksi. Joudumme peruuttelemaan hieman taaksepäin, jotta pääsemme back to to track. Hämmennys ei kuitenkaan ole paras mahdollinen pelielementti. Meidän olisi pitänyt vain kiinnittää enemmän huomiota yksityiskohtiin, jotta olisimme pysyneet oikeilla jäljillä.

Tarina osoittautuu aika mielenkiintoiseksi. Se ei avaudu aivan hetkessä. Haastetta riittää ja juutumme joihinkin kohtiin luvattoman pitkäksi aikaa. Lopulta tapaus kuitenkin antautuu. Joudumme toteamaan, että emme ole aivan Sherlockin veroisia tutkijoita vielä. 

The Pursuit of the White Rabbit

Liisan matka ihmemaassa on päällisin puolin tuttu. Samoin tässä pelissäkin on tuttuja kuvia ja elementtejä eikä tarinaa tarvitsekaan tuntea sen syvemmin. Unlock kyllä kuljettaa sinut vaadittua reittiä pitkin maaliin asti. 

Tällä kertaa matka vaatii paljon päättelyä ja pohdintaa. Pulmia on taas aika läjä pähkäiltäväksi, ja esillä on hieman uudenlaista matematiikkaakin. Tärkeintä olisi ymmärtää vänkää logiikkaa, jota korteissa toisinaan tulee vastaan. Mukana on myös pieni lehtinen, jonka sivut ovat täynnä erikummallisia arvoituksia. Monet niistä olivat aika kivoja peruspulmia, ja osa taas liiankin arvoituksellisia. Koneet eivät tässä pelissä jääneet mitenkään erityisesti mieleen. Ehkä siksi, että jännempääkin on nähty?

Tähän oli helppo vastata :)

Tämän seikkailun pelasimme niin sanotusti kahteen pekkaan. Peli sopi pelattavaksi pikku porukallakin, mutta aikaa upposi taas enemmän kuin tunti. Pelin loppupuolella tarjolle tulee jopa hieman käsitöitä, tarkemmin ottaen rakenneltavaa. Ehkä kortit olivat jo hiukan kuluneet tai sitten meillä ei vain riittänyt rahkeet enää siinä pisteessä pikkutarkkaan hommaan. Niin tai näin, siinä kohtaa oli pakko vähän oikaista, että pysyi vielä järjissään. Onnea vaan matkaan, kun sukellat Liisan ihmeelliseen maailmaan!

Perehdytyspeli hankkeeseen

Siitä se ajatus sitten lähti.

Kaikki lähti ideasta, kuten yleensäkin. Tunnen Prikka kiertoon -hankkeen vetäjän, joka jakaa kanssani kiinnostuksen pakopeleihin. Hankkeen tuore projektitiimi pohti, voisiko pakohuonepeli toimia hankkeessa perehdytyksen tukena. Minulla puolestaan oli yliopistolla alkamassa pelisuunnittelukurssi, johon etsin sopivaa tosielämän kohdetta. Kun ystäväni esitti ideansa, alkoi aivoissa avautua välittömästi joitakin uusia neuropolkuja.

Pakopeli pedagogisella tarkoitteella on kiistämättä kiinnostava paketti. Aluksi ajatus perehdytyksen ja pakohuonepelin yhdistämisestä oli silti hämmentävä. Koska pidän uusista haasteista, aloin tonkia asiaa enemmän. Kävi ilmi, että perehdytyksen pelillistämistä on kokeiltu muuallakin. Mielenkiintoisin googlettelemalla löytämäni projekti oli Veikkauksen perehdytyspeli.

Idea lyötiin lukkoon, ja aloin työstää asiaa. Sain hankkeen työntekijöiltä materiaalia ja suuntaviivoja suunnitteluun. Jutustelujen ja asiaan perehtymisen pohjalta hahmottelin keskeisiä teemoja, jotka kannattaisi ottaa mukaan peliin. Samalla väsäsin elämäni ensimmäisen pitchaus-esityksen pelissuunnittelun kurssille! Pitchauksen lisäksi moni muukin asia oli minulle uutta pelisuunnittelun kurssilla. Opettajana meillä oli Resistance Gamesin moniosaaja, Jussi Autio, joka avasi kiinnostavasti pelisuunnittelun maailmaa.

Sain pitchauksesta oikein hyvää palautetta, mikä siivitti suunnittelua eteenpäin. Ikioma "Legendaarinen Hävikkisankari" oli syntynyt ja nyt piti vain hioa sankarin juonet valmiiksi. Omasta mielestäni haastavinta oli arvioida pelin kestoa sekä tehtävien toimivuutta ja vaikeutta. Yritin leipoa perehdytettävän aiheen kiinteäksi osaksi peliä, ettei se jäisi vain irralliseksi kehystarinaksi. Rakensin pelin toiveiden mukaisesti siirreltäväksi eli sitä ei ole sidottu tilaan. Tämä rajasi menetelmien ja gadgettien käyttöä, mutta ei minulla olisi osaaminen riittänytkään kovin erikoisiin hilavitkuttimiin. Onneksi keksin käyttää pelissä äänitteitä, mikä toi siihen hieman lisäulottuvuutta.

Siinä hän on - sankari itse!

Tiedossa oli, että pelaajina tulisi olemaan henkilöitä, joilla ei välttämättä ole kokemusta pakohuonepeleistä. Tämän vuoksi päädyin rakentamaan peliin selkeän lineaarisen etenemismallin. Tämä tarkoittaa sitä, että tehtävät pitää ratkaista tietyssä järjestyksessä peräkkäin. Yritin myös sijoittaa tehtävät siten, että ne vaikeutuvat loppua kohti, jotta alussa olisi helppo päästä pelin imuun.

Kurssin lopputyönä syntyi pelisuunnitelma-dokumentti, jonka lahjoitin hankkeelle. Ajatuksena oli, että suunnitelma toimisi sen verran hyvänä pohjana, että joku toinenkin voisi toteuttaa pelin sen pohjalta. Tai sitten minä saisin kaivettua jostakin ylimääräistä aikaa ja tartuttua toimeen. Oli haikeaa päästää suunnitelmasta irti, ja antaa se jonkun toisen käsiin näkemättä ehkä koskaan lopputulosta. Asia jäi muhimaan, mutta ratkesi lopulta hieman yllättävällä tavalla, josta kerron seuraavassa postauksessa. 😊

Haluaisitko sinä tehdä pelille ammattimaisemman visuaalisen ilmeen (vuonna 2022) esim. työharjoittelun, kurssityön tai opinnäytetyön tiimoilta? Ota yhteyttä!

Pakohuone Vanha Vintti: Kadonnut kalleus (Pelikokemuksia/peliarvostelu)

 Pakopelikokemus Etelä-Pohjanmaalla

Minulla oli haaveena päästä kesäloman 2021 aikana kokemaan pakohuone omalla porukalla. Emme meinanneet millään löytää reissujen varrelta sopivaa huonetta, johon olisimme voineet ja halunneet mennä perheenä. Kunnes pysähdyimme Keski-Suomeen. Löysimme lähettyviltä Ähtärissä sijaitsevan pakohuoneen nimeltä Vanha Vintti. Kyselin heiltä, miten huone soveltuisi tällaiselle perhekombolle ja omistaja näytti vihreää valoa. Päätimme kuitenkin jättää nuoremman lapsen hoitoon, ja lähdimme liikenteeseen kolmen hengen porukalla.

Pakopelipäivä koitti ja ilmassa oli ukkosta. Arvelimme, että saamme ukkosmyräkästä lisäjännitystä peliin, mutta pahin rähinä ei lopulta osunut ihan kohdille. Saavuimme omakotitalon pihaan, jossa oli opastukset pakohuoneeseen. Omistaja tuli jutustelemaan ja esittelemään peliä. Pelin juonena oli etsiä varastetut korut, "kadonnus kalleus". Pakohuone oli nimensä mukainen vanha aittarakennus. Ennen peliä kävimme läpi perusasiat, jonka jälkeen pääsimme raottamaan hämärän pirtin ovea...

Käy sisään, vieras.

Ensimmäisenä meitä oli vastassa ihka oikea ja iso hämähäkki! Olin vähän, että iik, tuonko vieressä pitäisi seistä ja tutkia tavaroita. Täytyy myöntää, että hämähäkki loi sopivasti jännitettä ja tunnelmaa. Otus rullasi koko pelin ajan samassa kohdassa ylös ja alas. Ehkä juuri hämähäkin ansiosta en hoksannut sitä, mitä piti, vaikka olin (otuksen vierestä) käynyt läpi oikean kohdan. Jouduimme siis ottamaan heti alkupuolella vihjeen, koska peli ei meinannut avautua. Vihjeet oli rakennettu ovelasti siten, että piti soittaa puhelu, josta sitten kuunneltiin valmiiksi nauhoitettu vihje. 

Vihjeen jälkeen peli lähti etenemään mukavasti. Tuli kivoja ahaa-elämyksiä eikä asioita oltu tehty liian helpoksi. Seuraavan vihjeen otimme ehkä hiukan turhan hätäisesti. Olimme aivan jäljillä, mutta viimeinen pieni uskonaskel puuttui. Vihje sai aikaan nopeaa toimintaa ja onnistuimme tehtävässä, joka vaati joko taitoa tai tuuria. Kumpaahan meillä oli? 😁

Seuraavissa tehtävissä otimme haltuun tekniikkaa, tutkimme, etsimme, toimimme ryhmänä ja päättelimme. Pienimmällä pelaajalla alkoi loppupuolella olla jo hätä ajan loppumisesta. Ilmeisesti sama tarttui aikuisiin, koska otimme jälleen vihjeen, vaikka meillä olisi ollut kosolti aikaa tutkia seuraava rasti huolella. Taisimme kuvitella, että meillä oli vielä enemmän tehtäviä jäljellä. Vaikea sanoa, olisiko tämä kyseinen tehtävä ratkennut ilman vihjettä, jos olisimme malttaneet pysähtyä sen äärelle. Vihje auttoi taas ponnistamaan eteenpäin ja loppu menikin jo aika sujuvasti.

Yhtäkkiä päämme pilkisti ovesta ulos valoisaan ulkoilmaan. Hieman hölmistyneinäkin totesimme, että tässä se viimeinen ratkaisu oli. Meillä oli jäänyt tunnista n. 15 minuuttia aikaa käyttämättä. Tämän vuoksi oli pakko spekuloida, olisimmeko kenties selvinneet vähemmillä vihjeillä. Itselleni pientä painetta oli luonut ajatus siitä, että meidän pitäisi niin pienellä porukalla selviytyä haasteista. Mieheni oli kuitenkin aivan liekeissä kyseisenä päivänä, joten ei hätää mitään!

Korut saatiin pelastettua hyvissä ajoin, mistä tuli iloisen yllättynyt fiilis. Pelikokemus oli kaiken kaikkiaan hyvä. Pelissä oli kivoja ja nokkelia pulmia. Ei ehkä tekniikkaa yhtä paljon, kuin isommissa pakohuoneyrityksissä, mutta se ei häirinnyt. Kovin tarinalliseksi peliä ei voi luonnehtia. Tarina oli enemmänkin kehyksen roolissa ja pulmatehtävät näyttelivät pääroolia. 

Pakohuoneen omistaja oli mukava ja palvelu hyvää. Kuvatkin saatiin napsaistua muistoksi vierailusta. Uskaltaisin mennä uudestaankin, jos samalla suunnalla liikkuisin.

Lukemaan oppiminen

Miten se suuri oivallus tapahtuu?

Meillä opetellaan kohta taas lukemaan. Se onkin jännittävää aikaa, ja ajattelin kirjoittaa siitä omia kokemuksia ylös. Juttu sisältää amatöörin pedagogisia kokeiluja, joilla oli kuitenkin onnellinen lopputulos. 

Emme ole kauheasti herätelleet lasten lukuinnostusta, vaan olemme odottaneet sen viriävän itsestään. Eihän sillä niin kiire ole. Lukeminen avaa kuitenkin lapselle ihan uuden maailman. Jo ennen lukemista lapset oppivat taitavasti tulkitsemaan esimerkiksi merkkejä ja logoja. Olen useampaan kertaan ihmetellyt, mistä lapsi tiesi, että ajettiin vaikkapa Hoplopin ohi tai että jossain luki oma nimi. Se perustuu tietysti tutuksi tulleiden merkkien tulkintaan.

Varmasti riippuu lapsesta, tarvitaanko lukemisen opetteluun ulkoista motivointia vai ei. Meillä lapset pitävät tarinoista ja niiden kuuntelusta. Heille on aina luettu iltasatu ja satunnaisesti muulloinkin. Ehkä näistä syistä myös halu oppia lukemaan syntyi itsestään. Plussaa oli se, että esikoisella on hyvä keskittymiskyky, joten hän jaksoi pysähtyä asian äärelle.

Lukemaan oppimisen alkulämmittely oli esikoisen kohdalla lähes sanatonta yhteistyötä päiväkodin kanssa. Päiväkodista viestittiin, että kirjaimet kiinnostavat ja sama toisin päin. Kirjaimia tunnistettiin ja piirrettiin omin pikku kätösin. Päiväkodissa laulettiin vanhaa kunnon aakkoslaulua. Samaan aikaan kodissa laitettiin magneettiaakkoset laulun säkeistöjen mukaiseen järjestykseen, jotta laulu olisi helpompi oppia ulkoa. Lapsi tykkäsi myös muodostaa magneettikirjaimilla omia, hyvin kryptisiä sanoja ja pyysi kertomaan, mitä siinä lukee. Myös joissakin opetuspeleissä oli kirjainten tunnistusta, ja pelien varjolla on kiva opetella uutta. Ainakin Ekapeli Alku ja Pikku kakkosen Eskari oli meillä pelattavina. Niin ne aakkoset sitten vain opittiin! Mutta tästä on vielä matkaa lukemiseen.

Aakkoslaulun säkeet magneeteilla

Monet ovat kertoneet, että lapsi oppi lukemaan ihan vain itsekseen tai seuraamalla lukemista vierestä. Meillä ei mennyt niin. Siihen tarvittiin vähän muutakin. Kirjastosta lainattiin helppolukuisia, tavutettuja kirjoja ja niitä luettiin yhdessä oikein hartaasti ja ajatuksella. Vieritin esimerkiksi sormea siinä tekstin kohdassa, missä olin menossa - kuin karaoke-videolla. 😅 Välillä opetin, miltä kirjaimet kuulostavat, kun ne lausuu yhteen eli tavuina. Vähitellen edettiin siihen, että pienen tekstipätkän jälkeen osoitin luetusta tekstistä yhtä sanaa ja kysyin, mitä siinä lukee. Sitten sama toisella, vähän saman kuuloisella sanalla. Tämä vaihe vaati kärsivällisyyttä! Aluksi se oli vaikeaa, mutta pikku hiljaa jotkin tavut jäivät mieleen ja ne oppi tunnistamaan.

Kun kirjainten yhdistely alkoi olla pikkuisen hallussa, jätimme lapselle myös "sana-arvoituksia" pöydälle. Hän sai kaikessa rauhassa päivän aikana käydä tutkimassa tavutettua sanaa, ja esittää sitten arvauksensa siitä. Joskus meni oikein ja joskus vähän sinne päin. Tavujen tunnistus kehittyi kerta kerralta. Ja sitten vähä vähältä se alkoi automatisoitua. Jossain vaiheessa saimme todeta, että nythän sinä osaat lukea! Ei ehkä niinkään kertaoivalluksena, vaan harjoittelun kautta. Ajankohta taisi olla paria päivää ennen 6 v synttäreitä, ja sitten eskarin aikana lukeminen vahvistui entisestään.

Viestilappu pöydän kulmalla...

Olisipa mielenkiintoista kuulla muilta, millaisia keinoja lukemisen opetteluun on löytynyt. Nyt niille alkaisi olla taas tarvetta!

Jouluinen pulmapeli: Lukitut lahjat

 Pientä "jäynää" lahjojen avaajille.

Meillä vietettiin varjojouluaattoa ennen oikeaa jouluaattoa. Tästä on tullut meille jo perinne. Varjojouluaattona avattiin oman perheen antamat lahjat. Lisäbonuksena järjestin pienen pakopeli-tyyppisen pulmapelin lapsille. Mietin etukäteen, onko kiusaa laittaa lahjat lukkojen taakse, mutta ajatus houkutti liikaa...

Tonttu oli jättänyt kirjekäärön ja suklaata lasten joulusukkiin, jotka olivat lastenhuoneessa. Joulusukathan tarkistetaan heti aattoaamulla. 😉 Kirjeessä tonttu kertoi seuraavasti:

"Kuulin joulupukilta, että tässä perheessä tykätään peleistä ja pulmatehtävistä. Sain luvan järjestää teille jouluisen pulmapelin. Samalla saatte tutustua muutamiin ystäviini Korvatunturilta. Tutustumisen jälkeen osaatte varmasti selvittää pulmat ja avata lahjat!

Terveisin, tonttu Tehopakkaus"

Kuusen alta lapset löysivät tavalliseen tapaan muutaman lahjapaketin, mutta myös kolme lukittua esinettä. Suurin osa lasten lahjoista oli lukittu. Kuusen oksalla oli saman näköinen käärö, kuin joulusukassa. Kääröstä paljastui kolme viestiä, joissa esiteltiin tonttu Tohelon viimeisimmät kommellukset, tontun parhaat kissaystävät, sekä eräs lahjakas poro. Näistä kolmesta viestistä muodostui kolme helppoa pulmatehtävää, jotka soveltuvat lukutaitoisille lapsille. 

Kas kuusen oksalla oksien alla on käärö odottamassa lukijaa.

Kuuntelin makuuhuoneesta mielenkiinnolla, miten homma etenee. Vanhempi lapsi luki viestit ääneen, ja ainakin kissatehtävään nuorempikin esitti kommentteja. Lukot napsuivat auki yksi kerrallaan. Kaksi kysymystä/asiaa esitettiin makuuhuoneen puolelle. Ensimmäinen oli, että saako tuon kuusen oksalla olevan käärön avata? Ja toinen oli, että nyt tyssäsi porotehtävään. Hauskaa, että peli meni juuri käsikirjoituksen mukaan, sillä olin rankannut porotehtävän vaikeimmaksi. Tehtävä oli vaikea siksi, että siihen sisältyi pieni hämy. Jos luki pelkästään viestin, laittoi numerot väärässä järjestyksessä. Tässä tapauksessa annoin vihjeeksi: "Oletteko tutkineet, olisiko siinä laukussa mitään muuta vihjettä?" Laukun taskusta löytyi nimittäin numeroiden oikea järjestys kuvina, jotka piti tulkita tekstin perusteella.

Peli oli tarinavetoinen, ja siinä piti ratkoa salakieltä sekä tulkita kuvia ja sanoja yhdessä. Lapset taisivat aidosti tykätä tehtävistä, koska niitä toivottiin myöhemmin lisääkin. Tehtävät olivat sopivan helppoja, ja kivoin niistä oli kuulemma piparitehtävä, jossa piti tulkita pipareilla kirjoitettua salakieltä. Nuorempi taisi nauttia enemmän itse viesteistä ja pelin tunnelmasta. Laitan materiaalit jakoon Google Drivessä, jos joku haluaa soveltaa tai käyttää pelikonseptia. Kissatehtävässä kissojen nimet liitetään lukittuun esineeseen, muissa tehtävissä sivun alempi kuva liitetään lukittuun esineeseen. Pelissä käytetyt kuvat löytyivät Pixabay.com -palvelusta.

Piparitehtävä

 

Kissatehtävä

Porotehtävä

Exit Oulu: Kuolleen miehen saari (pelikokemuksia/peliarvostelu)

Onkohan siellä luurankoja..?

Pakohuoneeseen asteli viisi naista koettamaan onneaan. Olimme liikkeellä pikkujoulujen tiimoilta, ja tunnelma oli iloisen pulputtava ja jännittynyt. Yhdelle meistä pakohuonekokemus oli ensimmäinen, ja osa oli jo ehtinyt korkata muutaman huoneen aiemmin. 

Olimme etukäteen tiedustelleet peliä, joka sopisi isollekin porukalle (meitä piti olla 6). Kuolleen miehen saari oli yksi annetuista vinkeistä. Valitsimme pelin haastavamman 4/5 version. Helpompi versio olisi ollut 2/5. Peli todella sopikin hyvin 5 hengen porukalle. Tekemistä, löydettävää ja oivallettavaa löytyi sopivasti. Myös tilaa oli riittävästi, ettei tarvinnut ihan kylki kyljessä kiilata.

Tarina oli mielestäni Pirates of the Caribbean henkeen sopiva, vaikka ei liittynytkään kyseiseen elokuvasarjaan. Puitteet olivat ihan hienot, joskaan ei häikäisevät. Perinteisiä numerolukkoja oli muutama, mutta enemmän oli käytetty muunlaisia ratkaisuja ja tekniikoita etenemiseen. Pelissä oli pari veikeää ja yllättävää kohtaa, ja kerran ilmoille karkasi aikamoinen säikähdyksen kiljahduskin. Sitä seurasi naurun remakka, koska säikähdykselle ei lopulta ollut kummoista syytä. Jätän jokaisen itse selvitettäväksi, löytyikö nurkista luurankoja vai ei...

Tämä peli ratkesi tosissaankin tiimityöllä. Yksi aloitti ja toinen jatkoi. Jokaisesta silmä- ja käsiparista oli hyötyä. Ratkaisut eivät olleet lopulta liian vaikeita, mutta varsinkin alussa saimme tuhrattua melkoisesti aikaa ennen kuin homma lähti aukeamaan. Saimme myös pari vihjettä, jotka auttoivat jumikohtien yli. Sitten ainakin itsestä tuntui, että paketti lähti aukeamaan ja ihan vauhdillakin. Voitonriemuisia huudahduksia kaikui vähän väliä.

Pari kertaa kävi niin, että keksimme ensin ratkaisun tehtävään ja vasta sen jälkeen ratkaisimme siihen johtavan vihjeen. Eli siinä mielessä peli ei aina edennyt ihan loogisesti, mutta eipä tästä ollut ihmeempää haittaa. Itselle makoisimpina tehtävinä jäi mieleen sellaiset, joissa olimme kaikki saman asian äärellä ja yhdessä pohtien saimme pulmat ratkottua. Pelissä olikin ihan mukavasti mahdollisuuksia tehdä asioita yhdessä.

Pelin loppupuolelta löytyi ainakin yksi pulma, joka olisi mielestämme ollut haastavaa ratkaista ilman vihjettä. Loppuvaiheessa peli myös karkasi (tai oikeammin ihmiset) sen verran eri suuntiin, että jotkin yksityiskohdat jäivät itseltä näkemättä. Pelin jälkeen jäin ihmettelemään, mistä kummallinen tötterö oli ilmaantunut ja mihin sitä oli ylipäätään käytetty. Pieni sekavuus kuuluu asiaan, kun pelaajia on näinkin monta!

Pelistä jäi tietysti kiva fiilis, koska onnistuimme suorittamaan missiomme ja pakenemaan ajoissa. Aikaa jäi ihan rehelliset pari minuuttia. Ei ollut mahdoton tehtävä tämä. Parasta oli yhteinen kokemus ja tiimityön onnistuminen! Peliä voi suositella vähän isommallekin tiimille. 

Omaa roolia on herkullista analysoida jälkikäteen. Tällä kertaa se taisi olla pientä säätöä tuolta ja täältä, ripaus tohelointia ja muutama terävä huomio. 😊 Ja tällä porukalla ehdottomasti jatkoon - eli uusia haasteita otetaan vastaan!

Unlock! Star Wars (pelikokemuksia/arvostelu)

Kaksi kovaa yhdessä: Star Wars ja pakopeli.

Tuttua pelityyliä ja tuttu teema. Nimeltään peli poikkeaa adventures-sarjasta. Paketin kyljessä lukee Unlock! The escape game. Star wars -faneille teema on tietysti ohittamaton. Uutta peleissä on etukortit sekä se, että pelipakkauksessa on mukana myös pelien ratkaisut omassa lehdykässään. Aiemmin ratkaisuja on tullut katsottua tarvittaessa Spacecowboys sivuilta, josta ne löytyvät sähköisenä. Yhdelle meistä oli lievä yllätys tai pettymys, että pelissä olisi selvinnyt aivan hyvin myös ilman sisäpiirin tietämystä Star Wars -maailmasta. Jollekin toiselle se on varmaan helpotus.

Pelipakkaus

Escape from Hoth

Lähdimme selättämään haastetta kolmen hengen tiimillä. Pako Hothista oli pakkauksen helpoimmaksi rankattu peli, ja sitä se todella olikin. Ennen pelin käynnistämistä pääsimme valitsemaan kolme etukorttia kuudesta vaihtoehdosta. Juju oli se, että kortit piti valita sokkona pelkän nimen perusteella tietämättä sen tarkemmin, mitä hyötyä niistä tulee koitumaan. Hylätyt etukortit laitettiin kiltisti pakkaukseen ja toivottiin, että valinnat olivat osuvia. Aika hyvin erikoiskorttien valinnat osuivatkin kohdilleen. Vain yhdestä kortista ei ollut kauheasti hyötyä, koska tajusimme sen antaman vihjeen vasta H-hetken jälkeen.

Peli oli harvinaisen ymmärrettävä juoneltaan. Se helpotti etenemistä ja peli kulki aika mutkattomasti eteenpäin. Päähenkilö partioi jääplaneetta Hothilla ja yritti pysytellä piilossa imperiumilta. Tänä nimenomaisena päivänä tukikohtaa uhkasi kuitenkin niin luonnonvoimat kuin peltiset vastustajatkin.

Harkittuun käyttöön

Parissa kohtaa kävi mielessä, että pelissä oli käytetty samanlaista ideaa kuin joskus aiemmin Unlock! -sarjan peleissä tai peli toisti itseään. Ihan kuin pelin suunnittelijalta olisi ideat loppuneet vähän kesken. Pääosin peli kuitenkin toimi oikein mukavasti ja tarjosi elämyksiä. Ääniefektit eivät tässä pelissä jääneet erityisesti mieleen, mutta kuvitus oli hieno ja toi mieleen elokuvista tuttuja näkymiä. Sovelluksessa oli taas käytetty uusia kivoja jippoja, joiden keksimisestä tuli hyvä fiilis. Myös muutama hauska korttitemppu jäi mieleen.

Lopputehtävä oli sellainen, jonka äärelle piti istahtaa hetkeksi, ja mistä saimme päräytettyä useamman miinusminuutin. Ratkaisu oli lopulta aivan looginen, kun sen keksi. Monessa kohtaa peliä kannatti lukea korttien tekstit huolella läpi. Se oli mielestäni hyvä asia, koska tarinalla on väliä. Pelin tiimellyksessä tekstit jäävät kuitenkin helposti sivurooliin. Parasta tässä pelissä taisi lopulta olla se, että pääsimme sen läpi reilusti alle tunnissa ja saimme parhaat pisteet kautta aikojen. Tiimityössäkään ei ollut moittimista. Kerrankin kehtaa jakaa tulokset nähtäväksi!

Tulostaulu

An unforeseen delay

Keskimmäinen peli on myös tasoltaan helppo. Pelissä seikkaillaan salakuljettajan roolissa. Lähtötilanteessa ollaan jouduttu selliin, josta pitää päästä pakenemaan ja pelastamaan salakuljetus ennen kuin se joutuu tarkempaan syyniin. Pelin alussa valitaan jälleen kolme kuudesta apukortista sokkona ja lähdetään sitten ratkomaan esteitä. Pakotiimi muodostuu pelin kuluessa, ja osa tiimiläisistä on teemaan sopivasti droideja.

Korttien teksteillä on vahva rooli pelin etenemisessä. Tekstit ovat suorastaan ohjaavia ja antavat selkeitä vinkkejä eteenpäin pääsystä. Yksittäiset tehtävät ovat melko helppoja ja loogisia. Vaikeus tulee enemmänkin tehtävien määrästä ja aikaa kuluu korttien lukemiseen ja tutkimiseen. Sovelluksella on muutama nopea tehtävä ja yksi hauska, uuden tyyppinen tehtävä. Kesken pelin yksi pelaajista saa olla ainut sovelluksen käyttäjä ja muut kommunikoivat hänen kanssaan määrätyllä tavalla. Hauska ja yllättävä tilanne.

Niin kuin aina Unlock-peleissä, tässäkin saa olla silmät tarkkana. Peli on kokonaisuutena ihan mukava kokemus eikä liian vaikea. Toki aina on mahdollisuus juuttua johonkin kohtaan vähän pidemmäksi aikaa!

Secret mission of Jedha

Jedha on vaikeustasoltaan setin kovin luu. Myös tämä peli alkoi sillä, että valikoimme kulmat rytyssä mielestämme parhaat kolme erikoiskorttia / apukorttia mukaan peliin. Pelin jälkeen tietysti katsoimme, mitä tuli menetettyä ja totesimme, että korttivalinnat todellakin olivat onnistuneet hyvin. Erilaisilla valinnoilla peli tuskin olisi edennyt yhtä jouhevasti. 

Erikoiskortit

Pelin alkutaival oli mukavaa ja kevyttä ratkomista. Kukin sai vuorollaan kokea oivalluksen iloa. Emme jääneet mihinkään jumiin. Pelin luonne muuttui hieman siinä vaiheessa, kun saimme luvan avata Jedhan kartan. Tästä alkoi meidän kohdallamme pitkä autiomaavaellus. Kartta antoi mahdollisuuksia ratkoa tilannetta aika monesta suunnasta. En tiedä olisiko tämä ollut ongelma, jos vain olisimme huomanneet ratkaista yhden tietyn kohdan oikein. Me kuitenkin kiersimme aika monta sakkolenkkiä, koska hoksasimme asian liian myöhään. Tämä olisi voinut varmasti mennä aivan toisin, jos olisimme pitäneet silmät paremmin auki. Kun asia korjattiin, peli lähti jälleen soljumaan suoraviivaisesti eteenpäin ja pääsimme maaliin. Jälkikäteen ei voinut muuta kuin läimäistä käden nöyrästi otsaan ja todeta, että oma moka. 

Tarina oli kiinnostava ja teemaan sopiva. Olimme imperiumin vakoojan roolissa ja tarkoituksena oli hankkia takaisin lento-onnettomuuden yhteydessä kadonneet arvokkaat kyber-kiteet. Juoneen pääsi eläytymään ihan riittävästi ja oli kiva törmätä enemmän tai vähemmän tutun näköisiin olioihin pelikorteissa. Sovelluksessa oli taas keksitty vähän uudenlaista ideaa, joka toimi kohtuullisen hyvin. Oman pikku erheemme vuoksi karttatehtävä tosin kävi hieman turhauttavaksi ja sakkominuuttejakin kertyi. Pelissä oli myös käytössä raportointiyhteys etäällä olevaan komentokeskukseen, josta sai vinkkejä pelin etenemiseen. Hauskaa pelissä oli se, että kaikille voi tulla hieman erilainen peli riippuen siitä, mitä etukortteja alussa on valittu. 

Kyllä tätäkin settiä voi suositella pelattavaksi. May the Force be with you!

Pakopelien SM-kisakunnon testaus

Takaoven kautta suoraan finaaliin - ja kuinka siinä kävi.

Tiesitkö, että kesällä 2021 järjestettiin historian ensimmäiset pakopelaamisen SM-kisat? Kilpailun ideoi ja koordinoi pakopeliyritys Cryptic Cargo, ja järjestäjinä toimi muitakin suomalaisia pakohuoneita. Karsinnat järjestettiin verkossa, mutta varsinainen finaalitapahtuma oli Helsingissä. Ei hätää, jos missasit kilpailun, sillä uskon, että lisää on luvassa.

Seurasin kisauutisia mielenkiinnolla, mutta en missään vaiheessa edes harkinnut osallistuvani karsintoihin. Yli 300 tiimiä kuitenkin ilmoittautui skaboihin! Myöhemmin minulle, uteliaalle sivustaseuraajalle, tuli yllättävä tilaisuus tarttua finaalihaasteeseen. Sain mahdollisuuden testata SM-kisojen finaalipeliä KOTONA, ja samalla kirjoitan kokemuksesta teille blogissani.

Valmistautuminen

Etukäteen tiesin, että teemana olisi pomminpurku. Kun pommi oli jo matkalla pohjoiseen, pidin näppini visusti erossa Pakopelaamisen SM-kisojen FB-sivuilta ja www-sivuilta. Somessa nimittäin julkaistiin alkusyksystä videoita, joissa näytettiin, kuinka finaaliin päässeet tiimit ratkoivat pommihaastetta. Halusin, että kohtaamme finaalihaasteen samalta viivalta, kuin muutkin kilpailijat.

Lähdimme haasteeseen runsaan iltapalapöydän kautta: pizzaa, banaanikakkua ja sipsejä. Pienen rupattelun ja sulattelun jälkeen kolmen hengen tiimimme asettui pelilaukun ympärille. Purimme pelin osaset lattialle. Hypistelimme ja tutkailimme osia hieman ja sitten käynnistimme pelisovelluksen. Myönnän, että odotukset pommin räsähdyksestä olivat aika korkealla. 

Dynamiittia olohuoneessa.

Tiheät 15 minuuttia

Toiminta käynnistyi välittömästi. Keskityimme onnekkaasti heti oikeisiin elementteihin. Ensimmäinen koodiarvaus ei osunut nappiin, mutta toisella tärppäsi! Tästä lähti jonkinlainen flow päälle. Peli tuntui virtaavan eteenpäin. Tehtäviin löytyi sopivat roolit ja laatikon kannet singahtelivat auki. Lopulta havahduimme siihen, että edessämme oli hämmentävä häkkyrä, jossa oli monenlaisia merkintöjä ja osia. Tässä kohtaa yhdeltä tiimiläiseltä tuli oikea ajatus, mutta se ei ottanut tulta alle. Päädyimme ottamaan ensimmäisen vihjeen. Vihjeestä tajusimme, että olimme olleet oikeilla jäljillä ja saimme murrettua koodin. Nyt käsillä oli jo viimeinen tehtävä. Pähkäilimme ja pyörittelimme. Pelin äänistä arvasi, että aika on vähissä ja vilkaisin ensimmäisen kerran kelloa. Olimme päässeet pitkälle. Otimme vielä pari vihjettä. Ja sitten: KA-BOOM! Räsähti.

Emme jääneet tuhon keskelle makaamaan. Käynnistimme pelin samantien (ohjeen mukaan) uudestaan ja pusersimme viimeisen tehtävän loppuun. Vihjeitä paloi viimeisessä tehtävässä paljon, mutta tulihan se ymmärrys sieltä lopulta ja saimme hoidettua pommin pois päiviltä.

Tulostaso

Pelin jälkeen surffasin positiivisten tunteiden aalloilla. Ne voisi koota sanoihin innostus, yllättyneisyys ja tyytyväisyys. Sitten putosi varsinainen Pommi. Tutkimme SM-pakopelin finaalin tuloslistaa ja vertasimme omia pisteitämme niihin. Tajusimme, että tällä pistemäärällä sijoituksemme SM-kilpailussa olisi ollut toinen. Siis hopeasija! Emme uskoneet. Piti alkaa katsomaan finaalipelien videoita. Toden totta, vain voittajajoukkue oli selvittänyt pelin ennen pommin räjähdystä eli 15 minuutissa. Olimme positiivisesti pökerryksissä.

Loppupisteet ennen kuin aloitimme pelin alusta.

Analyysivaiheeseen päästyäni ajattelen, että nimenomaan pakolautapelien pelaamisesta oli meille etua tässä pelissä. Olisimme luultavasti pärjänneet heikommin "oikeassa" pakohuoneessa. Myös rennosta kotiympäristöstä, pelin osien hypistelystä, ja rauhallisesta pelin aloituksesta oli varmasti sata hyötyä! Nämä tehtävät kuitenkin sattuivat sopimaan meille hyvin. Illan hämärässä aloimme miettiä, pitäisikö seuraavan kisan korvilla pistää niin sanotusti paperit vetämään.

Onnitteluviesti toisella yrittämällä

Me tykkäsimme tämän vuoden kisatehtävistä kovasti. Peli oli lyhyt ja siinä oli vain alta kymmenen elementtiä. Silti mukaan mahtui eri tyyppisiä, hoksottimia vaativia tehtäviä sekä perinteistä koodinpurkua. Sovelluksella oli kisassa sopivasti roolia ja äänimaailma toimi pelin tukena. Peli oli helppo järjestää kotiympäristössä. Oman kisakuntosi ja mieltymyksesi voit testata, kun pelistä tulee syksyn aikana myyntiin kotona pelattava versio. Pelin saa tilattua ainakin Cryptic Cargon kautta. Pomminvarmaa viihdettä!

Pakopelaamisen suomenmestaruudesta kilpaillaan toivottavasti ensi vuonnakin - entistä ehommin, runsaslukuisemmin ja kovatasoisemmin. Kenties pieni osallistumismaksu, josta osansa saavat voittajat ja järjestäjät? Oma sarja pakohuonepelaajille ja pakolautapelin pelaajille? Aina voi haaveilla kaikenlaista. 

Exit peli: Uponnut aarre (pelikokemuksia/arvostelu)

Ensikosketus Exit peliin

Olimme ehtineet tutustua pakolautapelien Unlock!-formaattiin ennen kuin törmäsimme Exit peliin. Sain käsiini pelin Uponnut aarre, jonka myötä pääsimme tutustumaan tähän hieman eri tyyppiseen peliin. Ilta tihkui pientä jännitystä, kun odottelin uutta kokemusta. Kiinnostavaa oli mm. se, miltä tuntuisi pelata vaihteeksi suomenkielinen pakopeli. Loppujen lopuksi en osaa sanoa, oliko pelin kielellä juurikaan vaikutusta pelikokemukseen.

Pelipakkaus oli kutsuvan näköinen.

Säännöt tuntuivat aluksi vähän konstikkailta. Kortteja piti selata reippaanlaisesti oikeaa ratkaisua tarkistaessa ja siinä sai olla silmät tarkkana. Hyvää oli se, että vihjeet ja ratkaisut olivat helposti saataville. Pelin tasoksi oli ilmoitettu 2/5. Yritimme selvittää arvoitukset itse, mutta jouduimme vierailemaan myös vihjepankissa. Osa tehtävistä oli mukavan visuaalisia. Jotkin sanalliset tehtävät tuntuivat aika helpoiltakin. Haastetta ja hämäystä oli tarjolla kuitenkin sopivasti. 

Merellinen teema oli ihan mukava ja helpostilähestyttävä. Pulmat liittyivät teemaan jollain tapaa, mutta tarinaan ei uponnut mukaan sillä tavalla, kuin olisin ehkä halunnut. Pelin mukana tulleiden mysteeriosien käyttö sai aluksi aikaan suurta hämmennystä. Tässä vaikutti ekakertalaisuus aika paljon. Emme vain meinanneet tajuta, mitä meiltä odotettiin. Lopulta kuitenkin osaset solahtivat kohdalleen ja taas päästiin etenemään. 

Aikaa ratkaisuun hupeni yllättävän paljon, joten kovin mahtavaan lopputulokseen emme päässeet tähtiluokituksen perusteella. Emme myöskään hurahtaneet tähän peliin ihan ensi-istumalta, mutta pieni kipinä jäi oppia ja kokeilla lisää. Huomasimme myös, että pelin osia säästävä pelitapa ei ole kaikista paras, vaan syö kokemusta. Pelit on suunniteltu siten, että nopeimmin ratkaisu löytyy, kun osia käyttää luovasti eikä turhia säästele. Ajatus kertakäyttöisestä pelistä ei ole itselle mieleinen, mutta Exit pelin kohdalla sitäkin kannattanee jatkossa kokeilla.

Frozen synttäripeli

Frozen pujahti pulmapeliin

Tänä vuonna emme järjestäneet nuorimmaiselle lapselle kaverisynttäreitä, mutta teema olisi varmasti ollut Frozen. Frozen on meillä vahvasti pinnalla. Typsykän synttäreitä juhlittiin perhe- ja kaveritapaamisten ohessa. Koska nuorimmainen ei ollut päässyt osallistumaan kesän pakohuonevirityksiin, olin lupaillut hänelle omaa peliä synttäreille. Teemaa tiedustellessani se oli tietysti Frozen Elsa!

Tällä kertaa sain suunnitteluapua vanhemmalta lapselta ja kursimme pelin ideat nopeasti kasaan. Pelistä tuli mielestäni oikein näppärä ja tilanteeseen sopiva. Itse hyödynsin aika paljon vanhoja ideoita, jotka kuitenkin kyseiselle lapsiporukalle olivat uusia. Jutun juoneksi lainasimme Frozen Kuumetta -lyhytelokuvan valmiin idean. Siinä Elsa johdattaa synttärisankari Annaa nauhan avulla paikasta toiseen ja matkan varrelta Anna löytää juhliinsa sopivia asusteita ja pikku lahjoja. 

Asustepussi ja arvoituskortti

Tuumasta toimeen. Langoitin piha-alueen lahjapaperinarulla terassin ovelta trampalle, sieltä omenapuulle ja lopuksi teltan ovelle. Matkan varrelle solmin sinisiä rusetteja kohtiin, joissa oli jokin tehtävä. Lisäksi solmin matkan varrelle Frozen-teemaisia asusteita pienissä korupossukoissa. Teltassa odotti vielä pari tehtävää ja palkinto. Vihjelappuja ei tarvittu, koska vanhempi tyttö halusi toimia vihje-Annana. Loistava ratkaisu!

Peliin ryhdyttiin juuri ennen kahvitteluhetkeä. Vasta tässä vaiheessa synttärisankari puki Elsa-mekkonsa päälle ja kahdelle juhlavieraalle nimettiin Frozen-henkiset roolihahmot: Olaf ja Kristoff. Rooliin ei sisältynyt kummoisia rooliasusteita eikä muitakaan "velvoitteita", mutta se vaikutti ihan toimivalta fiiliksen nostattajalta. Tämän jälkeen annoin lyhyet peliohjeet ja vihje-Anna hoiti loput. Ensimmäisellä rusetilla tehtävänä oli etsiä terassille piilotettu kirjekuori. Sen sisällä oli mystinen kristalleilla ja muilla tarroilla koristeltu kortti. Tarkempi tuijottelu paljasti, että sinisistä timanteista muodostui numero 5. Kortti pyydettiin ottamaan mukaan.

Toinen rusetti oli trampan luona, jonne oli ripustettu eri korkeuksille kolme ilmapalloa. Kolmelle pelaajalle löytyi varusteiksi lyijykynä ja kuulosuojaimet. Tehtävänä oli puhkoa pallot ja löytää piilotettu numerovihje. Kaikkien pallojen sisällä oli pieni lappu, mutta vain yhdessä lapussa oli numero. Tehtävä oli mieluisa ja vaati vähän pomppimistakin. Löytynyt numero pyydettiin ottamaan mukaan.

Matkan varrella "Elsalle" puettiin pelikavereiden avulla muutama lisäasuste päälle. Näin pieninkin pysyi pelissä tärkeänä hahmona. Kolmas rusetti löytyi omenapuun luota ja tehtävänä oli etsiä jotakin epätavallista. Pienten punaisten omenien lomasta löytyi yksi valeomena (joulukuusen pallo), jonka kyljessä komeili numerotarra. Valeomenakin pyydettiin ottamaan mukaan.

Valeomena

Teltan ovella pelaajat kohtasivat numerolukon. He hoksasivat, että heillä oli käytössään kolme numeroa ja alkoivat kokeilla lukon avaamista. Ensin lapset kokeilivat numeroita väärässä järjestyksessä, mutta sitten jo muistelivat, missä järjestyksessä ne olivat löytyneet, ja lukko aukesi. 

Teltassa oli kaksi lukittua arkkua/lipasta. Toisessa oli numerolukko ja toisessa avainlukko. Teltan katossa riippui huomaamattomasti avain, mutta teltassa ei ollut muita kätköjä tai vihjeitä. Tehtäväksi annettiin etsiä avain, ja se löytyikin aika nopeasti. Lapset saivat lippaan auki, ja sieltä löytyi hieno, Elsaa esittävä kuva sekä taikalamppu (uv-lamppu). Paperin takana luki "Käytä taikaa!". Pelaajat hoksasivat ihan itse tutkia kuvaa lampulla ja pian sieltä erottuikin ensimmäinen numero. Numeroita löytyi kaikkiaan neljä, mikä oli arkun lukossa vaadittava määrä. Numerot oli kirjoitettu uv-kynällä. Ensin lapset kokeilivat lukkoon häröjärjestystä, mutta pian joukon vanhin pyysi muita luettelemaan numerot järjestyksessä ja sitten oltiinkin jo aarteen äärellä!

Lippaan salaisuudet paljastuvat

Peli oli kiva ja nopeatempoinen. Aikaa en ottanut, mutta siihen meni arviolta noin 10 - 15 minuuttia. Palkintona oli pussillinen mansikan mallisia ja makuisia vaahtokarkkeja, jotka tuotiin juhlapöytään jaettavaksi. Ja ai että ne olivatkin hyviä! 

Eskareiden pakopeli: Sirkus avun tarpeessa

Kun harrastuksesta tuli hetkeksi kesätyö

Minulla oli unelma tehdä eskari-ikäisille lapsille pakohuonepeli. Pienen puntaroinnin jälkeen ehdotin lasteni päiväkodille, että voisin järjestää heille lasten pakopelin/pulmapelin. Päiväkoti Runokerä otti idean heti innolla vastaan. Hieno homma! Ensin kuitenkin korona sotki vähän suunnitelmia, ja sitten omat aikataulut. Vuoden kypsyttelyn jälkeen ajatuksesta lähti tulemaan totta. Sovimme, että järjestäisin pelin päiväkodin "Ekaleirille", jossa lapset tapaavat vielä kerran eskarikavereitaan ja tulevia koulukavereitaan.

Vuoden aikana pelin teema kerkisi muuttua päässäni kolmeen kertaan. Koska tapahtuma-aika oli lopulta kesä, hioutui teemakin sesongin mukaan. Päätin lähteä toteutukseen sirkus-teemalla, johon oli helppo yhdistää visuaalisia elementtejä ja tunnistettava tarina. Pelin päätähtinä seikkailivat sirkustaiteilija ja norsunhoitaja Oona sekä Elmo-norsu.

Pieniä haasteita oli luvassa. Kuulin, että leirille tulee kaikkiaan 35 lasta, mikä oli paljon enemmän, kuin olin pelin osallistujamääräksi kuvitellut. Lapsia tuli leirille myös "sisarpäiväkodista" Satusiivestä. Tämä tarkoitti sitä, että peli piti saada toimivaksi sekä sisällöltään että aikataulultaan. Lisäksi kävi ilmi, että leiriä varten vuokratussa tilassa ei ollut erillistä huonetta, jossa pelin olisi voinut toteuttaa. Pohdinnan jälkeen ehdotin pakohuoneeksi telttaa, joka vaikutti kaikille osapuolille sopivalta ratkaisulta.

Ja niin suunnitelmat lähtivät lentoon! Suunnittelu ja tehtävien värkkääminen oli hauskaa puuhaa. Aikaa oli mukavasti pari kuukautta ennen peliä, mutta testipeliin lähdettiin jo muutaman viikon päästä. Kaveriperheiden kolme lasta lupautuivat testaajiksi. Kaksi eskaria ja yksi 9-vuotias selvittivat pelin toiveajassa eli puolessa tunnissa. Muutama vihje tarvittiin. He myös tykkäsivät pelistä, mutta testin perusteella vaikeustasoa oli hyvä säätää vähän helpommaksi. Muutama muutos oli onneksi helppo toteuttaa.

Tarina ja toteutus

Peli sijoittui sirkusalueelle ja sirkustaiteilija/norsunhoitaja Oonan teltta-asumukseen. Oona oli loukannut kenraaliharjoituksissa jalkansa ja hänet oli viety kipsattavaksi terveyskeskukseen. Kaikki tiesivät, että sirkuksen suosikkihahmo, Elmo, ei suostuisi esiintymään ilman lempiherkkujaan. Oona oli kuitenkin piilottanut herkut lukkojen ja pulmien taakse, koska muut sirkuslaiset tuppasivat käydä herkuttelemassa salaa. Nyt ryhmällä oli puoli tuntia aikaa löytää Elmon herkut ja pelastaa esiintyminen sirkuksessa.

Pelissä oli 4 pulmatehtävää, 3 etsintätehtävää ja 1 hoksaus/etsintätehtävä. Tehtävissä yritin hyödyntää lapsille tuttuja elementtejä, kuten kirjaimia, tavuja, pisteestä pisteeseen tehtävää ja legojen rakennusta. Lapsista muodostui 7 ryhmää, joista kussakin oli noin 5 lasta. Aikaa jokaisella ryhmällä oli käytössään puoli tuntia. Pelin alussa oli pieni alustus peliin ja sen sääntöihin sekä peliin liittyvän tarinan kerronta. Ajastuksen hoidin sovelluksella, joka antoi äänimerkin ajan loputtua. Lisäksi taustamusiikkia oli aina silloin, kun akkua oli riittävästi...

Aika tikittää!

Kokemuksia pelin tiimellyksestä

Yllätyin positiivisesti siitä, miten tarkkaan lapset kuuntelivat tarinan ja ottivat tehtävän haltuun. Heti alussa hoksasin, että lapset tarvitsivat melko selkeitä vihjeitä ja ohjausta pelissä etenemiseen. Kyselyn perusteella pulmapelit ja pakopelit olivatkin uusi juttu melkein kaikille. Koska pelissä oli mahdollista tehdä melko montaa asiaa yhtä aikaa, lasten keskittymiskyky oli koetuksella. Välillä huomion vei jonkun kovaääninen hihkaisu ja löytö, kun toisaalta olisi pitänyt keskittyä käsillä olevan pulman ratkaisuun. Kaikista olisi ollut kivaa tehdä lisää uusia innostavia löytöjä!

Ensimmäistä tehtävää ratkomassa.

Ensimmäisen tehtävän jälkeen pääsi sisätelttaan ja löytyi koko joukko uusia asioita.

Ilokseni aikataulu toimi hyvin ja peli oli suht nopea järjestää uudelleen seuraavaa ryhmää varten. Uskon, että lapset saivat uusia elämyksiä eri muodoissa: joku löysi avaimen/ kiinnostavan esineen/ jännän vihjeen, joku keksi ratkaisun, joku jäi miettimään tarinaa jne. Jos ei muuta, niin vaahtokarkit kelpasivat palkinnoksi! Pienestä jännityksestä ja tehtävien haasteellisuudesta huolimatta loppukommentit olivat usein positiivisia. "Tää oli kivaa!". Ei se ollutkaan niin paha, kun lopulta pulmat ratkesivat ja herkkuarkku saatiin auki.

Tässä muodostuu mallin mukainen legotorni.

Tärkeän näköinen putki kannattaa tutkia tarkkaan.

Tästä kuvasta löytyy jotain erikoista, kun käyttää taikalamppua.

Ratkaisusana alkaa jo muodostua!

Itselle sattui pelien järjestämisessä pari punastuttavaa mokaa, joissa oli katastrofin aineksia. Luulen (en ole ihan varma), että alkupuolella unohdin lukea yhdelle ryhmälle pelin tarinan. Tämän päättelin heidän kommenteistaan pelin aikana. Kaikesta huolimatta peli saatiin maaliin, koska tarinalla ei alun jälkeen ollut suurta roolia. Toinen moka oli, että yhdessä pelissä olin unohtanut pyyhkiä oikean ratkaisun eräästä lapusta. Osa pelaajista ehti sen nähdä, mutta sain heidät keskittymään muihin asioihin, joten tämä ei lopulta häirinnyt suoritusta. Huh!

Pelin lopussa oli lyhyt palautesessio. Lapset saivat ilmaista tarroilla, olivatko pulmatehtävät heidän mielestään helppoja (vihreä) tai vaikeita (punainen). Lisäksi sai ilmaista, oliko pelin aikana hyviä (keltainen) fiiliksiä, kuten onnistuminen ja innostuminen tai huonoja (tummansininen) fiiliksiä, kuten epäonnistuminen ja ärsyyntyminen. Mielestäni oikeastaan kaikki edellämainitut jossain määrin kuuluvaat pakopeleihin. Palautteen perusteella peli oli voittopuolisesti kiva kokemus, mutta tehtävät olivat suhteellisen vaikeita. Kaikki eivät malttaneet palautetta antaa, koska oli jo kiire seuraaviin juttuihin!

Seuraavalla kerralla ehkä helpottaisin tehtäviä hieman, jotta ohjausta tarvittaisiin vähemmän. Myös pelin etenemistä olisi syytä tarkastella, koska eskari-iässä keskittyminen ja ryhmänä toimiminen ovat vielä asioita, joita opetellaan. Olisi ehkä hyvä (vaikkakin tylsempää?), että peli ohjaisi tekemään vain yhden asian kerrallaan.

Palautekortteja

Oli huikeaa lopettaa leirin pelit timanttiseen suoritukseen. Viimeinen ryhmä nimittäin ratkoi koko pelin 15 minuutissa, mikä oli nopein aika. Onnistumista auttoi, että ryhmä toimi todella mainiosti yhdessä. He myös fokusoivat ja organisoivat toimintansa oma-aloitteisesti yhteen asiaan kerrallaan. Hienoja osaamisia nähtiin myös muissa ryhmissä. Lapset osasivat esimerkiksi hyödyntää sitä, että joka ryhmästä löytyi ainakin yksi lukutaitoinen ja henkilö, joka osasi avata rusettisolmun. Välillä jäin kuitenkin sivustaseuraajana harmittelemaan, että jonkun yksittäisen pelaajan eteenpäin vievä ajatus ei tullut kuulluksi ryhmässä. Toisinaan nostin tällaisia hyviä kommentteja esiinkin.

Ensin löytyi avain ja sitten rusetin avaaja.

Lopussa seisoo kiitos. Oli palkitsevaa tarjota lapsille uusi, erilainen kokemus ja kurkistus pulmapelien maailmaan. Kiitokset päiväkodille tästä mahdollisuudesta, testaajille testauksesta ja lapsille heittäytymisestä! 

Pelin elementtejä ja lukkoja.

Elmon herkkukirstu, jonka avasi lempinimi "Bosse".

Kuvakirja lapsen piirustuksista

Idea, joka tuntui hyvältä vielä toteutuksen jälkeenkin.

Lapsen ensimmäisissä taidepläjäyksissä ei kirjaimellisesti ollut päätä eikä häntää, vaan vahvoja kynänvetoja suuntaan ja toiseen. Kannustettavaa ja ihastuttavaa oli se, että lapsi ylipäätään sai oman käden jälkensä taltioitua paperille. Osumatarkkuus ei alussa ollut ihan 100%. 😜 Päiväkodista tuotoksia alkoi tulla säännöllisemmin ja koko ajan enemmän. Pian oltiin tilanteessa, että piirustuksille piti keksiä säilöpaikka tai heittää ne kylmästi pois. Viimeinen vaihtoehto ei tuntunut sopivalta, joten meillä piirrokset sullottiin laatikkoon. 

Jossain vaiheessa lapsen kanssa sovittiin, että ihan kaikkia värityskuvia ja piirroksia ei säilytetä. Lapsi sai käydä piirroksia läpi ja päättää, mitkä olivat säilytettäviä. Silti paperia kertyi. Näillä main päässäni syntyi idea taltioida piirrokset kuvakirjana. Aloin valokuvaamaan piirroksia ahkerasti ja siirsin niitä aina ison pompsin kerrallaan tietokoneelle talteen. Homma vaati viitseliäisyyttä, mutta oli toisaalta aika helppoa ja mukavaa puuhaa. Tuli katsottua vuoden piirrokset läpi ja todistettua, kuinka kehitystä oli tapahtunut. Samalla sain kännykkääni kivoja taustakuvia. :) 

Värityskuvia kirjan sivulla.

Piirrosten, maalausten, askartelujen ja värityskuvien lisäksi päätin taltioida kirjaan myös syntymäpäiväkortteja, joissa päiväkotikaverit olivat maininneet kivoja asioita lapsesta. Poimin mukaan myös lapsen mainintoja toiveammateista, ajatuksia ystävyydestä yms. Eräänä päivänä postiluukusta pujahti värikäs kirja täynnä taidetta ja mukavia muistoja. Kirjassa näkyy hienosti oppiminen: ajatuksen ja hienomotoriikan kehittyminen. Ensimmäisistä mokkulaihmisistä aina merirosvolaivoihin ja sarjakuviin asti. Kuvien kautta välittyy myös lapsen persoonaa - asioita, joita hän on valinnut tuoda esille. Kaikki pienessä ja siistissä paketissa! 

Ennen

Jälkeen

Tämän tyyppinen näpertely ei varmasti sovi kaikille, mutta omasta mielestä vaiva kannatti nähdä. Teetin kirjan tuttuun tapaan Ifolorilla. Olin asentanut tietokoneelle kuvakirjan tekoon tarkoitetun sovelluksen, jossa kirjaa pystyy rakentamaan pikku hiljaa. Tämä sopi erinomaisesti näin pitkäkestoiseen projektiin. Myös Smartphoton blogissa näyttää olevan hyviä ideoita lasten piirustusten säilyttämiseen ja käyttämiseen. Ehkä joku näistä iskee sinullekin?

Exit peli: Idän pikajuna (pelikokemuksia/arvostelu)

Aika herättää sisäinen Poirot ja Marple.

Viimein sain omakseni Exit-peleistä himoittavimman. Olin ihastellut pakkauksen ulkomuotoa ja teemaa jo kotvan aikaa ja nyt pääsin fiilistelemään itse peliä. Oli kiva, että pakkauksesta tuttu ulkoasu jatkui saman tyylisenä myös pelin osissa. Jos en vielä tarpeeksi selkeästi sanonut, tässä pelissä esteettinen silmäni lepäsi paremmin kuin sarjan muissa peleissä. 

Tämä kuva vei heti huomioni.

Teemaltaan peli oli varsin klassinen. Junassa oli tapahtunut murha ja murhaaja pitäisi saada selville ennen kuin matkustajat vaihtavat maisemaa. Pelissä pääsee hyppäämään yksityisetsivän rooliin ja havainnot matkustajistakin on tehty jo valmiiksi. Tehtävä ei silti ole aivan helppo ja tarkkana pitää olla. Pelin vaikeustasoksi on annettu 4/5 ja se mielestäni toteutuu siinä, että murhaajan metsästys vaatii varsin tarkkaa silmää ja johtolankojen yhteenvetoa.

Muistiinpanot odottavat lukijaa.

Peli kulki aika jouhevasti alusta asti. Tässä pelissä ei tullut vastaan käsittämättömiä ja epäloogiselta tuntuvia juttuja, vaan ratkaisut tuntuivat järkeviltä. Pelin irto-osista oli taas keksitty uusia jippoja, joiden parissa oli ilo askarrella. Junan hytin ovet avataan yksi kerrallaan ja matkustajien salat selviävät. Lopussa ei kannattaisi hätiköidä ja tehdä äkkinäisiä johtopäätöksiä. Meiltä jäi yksi vihje huomaamatta ja syytön ihmisparka joutui kärsimään. Onneksi vain pelissä.

Epäonnistuneesta loppuratkaisusta huolimatta peli oli lupauksensa mukaisesti nautinnollinen salapoliisitehtävä. Luettavaa materiaalia oli ehkä tavanomaista enemmän, mutta se sopi tehtävän luonteeseen. Pidin ja suosittelen.